Jumppaohjelmia veneilijöille

Blogi

Pasin blogin kuvitusta 201911

Sellaisia maailmasta puuttuu. Tästä ulkonäköpaineiden puristamasta hedonistisesta, pinnallisesta maailmasta, jossa lehdet, telkkaohjelmat ja sometubettajat keräävät miljardiyleisöjä jakamalla näennäisfilosofisia elämäntapatyperyyksiä ja jumppaohjeita ties mille marginaaliryhmille

Tästä maailmasta puuttuvat kunnolliset jumppaohjeet veneilijöille. Se on, jos ei ihan huutava, niin ainakin kuskaava vääryys.

Hyvälle jumppaohjelmalle olisi tarvetta juuri nyt talvikauden todella alkaessa. Kun syyshuollot ovat onnistuneesti takana ja veneet tukevasti pressujensa alla, veneilijä hengähtää hetkisen tyytyväisenä. Kovin pitkään ei silti mene, ennen kuin ylimääräinen energia etsii kanavaa purkautuakseen.

Olisi kaikkien kannalta parasta, että se suuntautuisi henkisen ja fyysisen kunnon parantamiseen.

Noista edelliseen löytyy paljon tulevaa veneilyä edistäviä, järkeviä ja kiinnostavia vaihtoehtoja: navigointikursseja, veneilykirjallisuutta, merimuseoita ja -taidenäyttelyitä (ja nuo jälkimmäiset menevät läpi myös syynä viikonloppumatkailuun, mikä vinkkinä annetaan). Miksei myös vaikkapa kädentaitoja voi edistää puu-, sähkö- tai metallitöiden kerhoissa kansanopistoissa.

Mutta fyysisellä puolella veneilijöistä erityisryhmänä ei tunnu kukaan kantavan huolta. Erilaisia täsmäkursseja löytyy naisille, miehille ja lapsille, mutta yhdistävänä tekijänä on aina joku muu harrastus.

Kävelyä löytyy montaa lajia, sauvoilla tai ilman, powerina tai lightina, pururadalla tai suolla; mutta eihän veneilijä kävele kuin veneilyiden välissä. Saati juokse tai hölkkää.

Joogat, punttisalit, kemppijumpat ja ryhmäliikunnat kehuvat kilvan monipuolisuuttaan samaan aikaan, kun räätälöivät tarkkoja ohjelmia toimistotyöläisille, raskaana oleville, yli- ja alipainoisille, senioreille ja taaperoille.

Kokeilepa minkä tahansa salin infotiskillä, löytyisikö personal trainerilta pakettia laskettelijalle / squashinpelaajalle / golfaajalle / ratsastajalle / vuorikiipeilijälle / laskuvarjohyppääjälle / syvänmerensukeltajalle, niin vastaus on salamannopea: Totta kai!

“Entä veneilijälle?”
“…tsoo-jaa, tota, no ei silleen just kyllä varmaan…”

Ja itse salit sitten. Ulkopuolinen häkeltyy ensin voimailulaitteiden silkasta määrästä, sitten lumoutuu niiden täsmällisyydestä eri lihasten ja liikeratojen testaukseen. Kävelykoneitakin on erikseen tasamaalle, ylämäkeen ja vielä portaiden nousuun (mutta ei ollut kierreporraskonetta; kysyin). Rintalihas pitää vahvistaa erikseen paitsi ylös, alas ja sivulle, vielä ylä- ja alaviistoihin. Soutulaite ei myöskään ole enää suinkaan ainoa lajikohtainen vekotin.

Ei nyt pidä käsittää väärin. En suinkaan vaadi, että saleille pitäisi saada vielä vinssinvääntimet, spinnupuomit ja hengausraudat purjehtijoille sekä rantaloikkakoneet ja knaapillekumarrusvenyttimet kaikille veneilijöille. Ei tarvita myöskään heittovaparikiä kalamiehille, eikä narukäynnistysdynamometriä mökkiveneilijöille.

Etenkään – ja tämän sanon painokkaasti – en pyydä noista mitään ostoskanavien ja nettikauppojen valikoimiin.

Jos vain niin haluaisivat, tämän maan kymmenet tuhannet fysioterapeutit ja kunto-ohjaajat osaisivat ihan varmasti kertoa, millä vekottimilla ja mitä tekemällä veneilijät saisivat itsensä parempaan kuntoon seuraavaan avovesikauteen mennessä. Veneen syys- ja kevätkunnostuksen välissä olisi sentään monta kuukautta aikaa veneilijän talvikunnostukseen.

Ja kyllä tiedän: kaikenlainen kuntoilu auttaa ja blaablaablaa…

Mutta motivaatioita lisäisi, jos kokisi jumpassakin harrastavansa veneilyä eikä jotain ihmepöljää maakrapuhikoilua.