Messuilta purjehtimaan

Blogi

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, niin Helsingin venenäyttely tapaa itseään mainostaa. Tänä vuonna yli 70 tuhatta vierasta kävi Pasilassa viikon aikana. Se jätti niin mukavan mielen messuista, etten viitsi alkaa viisastelemaan laskutavoista.

Venemessuilla 2020 esiteltiin purjeveneitä

Suurista näyttelyistä löytää suurella todennäköisyydellä jotain juuri omaan makuun kiinnostavaa, vaikka se maku ei olisikaan ihan messujen keskiössä. Viime vuosina me rättiveneilijät olemma olleet vähän heitteillä, kun suurten pursien kauppa on kolunnut pohjamutia.

Venepuolen tärpit olivat purjehtijoille nytkin vähissä. Toki Samuli Leistin TP52 Zer0emission oli vaikuttavaa nähdä vielä ennen veneen lähtöä Välimerelle. En ole ihan varma, onko enemmän kutkuttavaa vai puistattavaa tutkia, millaisissa oloissa offshorekisaajat todella urheilevat, auringon ja pärskeiden täyttämien valokuvien ja videoiden takana.

Beneteaun pikku-Firstit muistuttivat, että purjehduksen koko kuva on muutoksessa muuallakin. Niiden edustamalle trailerisportti-regatta-kulttuurille olisi tuskin koko maailmassa sopivampaa aluetta, kuin meidän saaristomme ja järvemme. Muuten, ulkomailla kevytveneseikkailijat kyselevät edelleen, milloin Archipelago Raid palaa. Eikä vastaukseksi kelpaa, että siellä ne Ruotsin puolella sitä yhä järjestävät.

Varsinaisesti hyvä mieli nousi siitä, että messuilla kerrottiin yksin- ja kaksinpurjehdustrendin olevan meilläkin hyvässä kasvussa. Ensi kaudelle listataan jo peräti 15 regattaa ranking-sarjaan, napakoista päiväkisoista kunnon avomeriralleihin.

Puuhamiehinä Doublehanded-sarjaa esitelleet Kim Lindroos ja Perttu Monthán kertoivat myös käytännön kaksinpurjehduksesta siinä kannustavassa hengessä, ettei kisoihin osallistuminen niin valtavaa taidokkuuttaa vaadi (voittaminen on toki toinen juttu), ja että sopivan kisaveneen valinta on helppoa: saatavilla oleva kelpaa hyvin aloittamiseen.

Toinen mieltä kohottava havainto oli se, kuinka täyteen Purjehdussataman istuimet tulivat aina, kun lavalla puhuttiin purjehdusseikkailuista. Tapio Lehtisen ja Ari Huuselan kaltaisten “supertähtien” arvasikin vetävän yleisöä, mutta yhtälailla kiinnostivat matkapurjehtijain kokemukset arktisilta meriltä, lähivesiltä ja naapurimaiden rannikoilta.

Ensipurjehdustaan vielä odottavat tai sen vasta kokeneet saivat noista varmasti poltetta unelmiinsa, mutta aitoa kannustusta merelle lähtöön he saavat ensi kesänä jälleen kerran Kari “Ruffe” Nurmelta.

Ruffehan on jo monena kesänä kunnostautunut houkuttamalla uutta väkeä lajin pariin. Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 hän vei 100 ihmistä päiväreissuille Lauttasaaren kotisatamastaan. Viime kesänä hän purjehti koko Suomen rannikon vaihtaen satamissa miehistöön yhä uusia ensikertalaisia.

Uusin hanke on nimeltään Maakravut avomerelle. Siinä Ruffe kouluttaa yhdessä viikossa täysistä aloittelijoista miehistön, joka purjehtii veneen Helsingistä Tallinnaan. Mukaan saa hakea osoitteessa www.avomerelle.fi.

Maakravut yksin avomerelle 2020

Toivottavasti Ruffe onnistuu taas herättämään samanlaisen innostuksen medioissa, kuin aiemmilla projekteillaan. Tämä hanke, jos mikä, korjaa purjehdukseen sitkeästi liittyvää väärää käsitystä, että kyse olisi jotenkin kauhean vaikeasta harrastuksesta.

Ruffen intensiivinen viikon koulutus on nimittäin jopa pidempi kuin ihan tavallinen purjehtijakurssi. Sen pidempään ei perustaitojen opettelussa tosiaan mene. Miksi sitä on maakrapujen niin vaikea uskoa?