Lohtua myöhästyneille

Blogi 25.06.2026

Piehtaroin taannoittain huonon omatunnon aiheuttaman syyllisyyden syövereissä siksi, että en saanut sittenkään venettä vesille vielä toukokuussa. Enkä saanut myöskään ennen juhannusta ja juuri nyt näyttää siltä, että menee pitkälle heinäkuuhun kauden korkkaaminen omalla paatilla.

Mieliala on nyt kuitenkin rauhoittunut paljon levollisemmaksi. Syitä on kolme.

Ensinnäkin kukapa moista asiaa jaksaa kovin pitkään märehtiä. Näin siinä nyt vain tällä kertaa kävi, että erinäisistä (todellisista ja keksityistä) syistä johtuen talven aikana tehtäviksi suunnittelemani remontit ovat edelleen kesken. Tai kokonaan aloittamatta.

Toiseksi kyse on harrastuksesta, muistuttelen itseäni; sen on tarkoitus helpottaa stressiä, ei tuottaa sitä lisää. Sitä paitsi olen sentään päässyt vesille kavereiden veneiden kyydissä. Se on hyvä muistutus siitä, että kannattaa olla talvella heille kiltti, niin kesä tuntuu paremmalta.

Kolmas syy on silti tärkein, sillä se on minulle ihan uusi oivallus. Tuskailin nimittäin huoltani ystävälle, jolla oli asiaan suorastaan nerokas näkökulma. Hän kertoi, ettei ole enää vuosikausiin antanut periksi aikaisen vesillelaskun houkutukselle. Siitä tulee vain turha ahdistus (hän totesi vilkaisten minuun alta kulmain). Lisäksi kaikki kevään huollot ja korjaustyöt joutuu tekemään näpit kylmässä, tarvikkeita hankkiessa joutuu seisomaan kassajonoissa ja mikä tärkeintä: keväällä ja alkukesällä siellä vesillä on kaikkein kylmintä ja epämukavinta.

Paljon mieluummin hän laittaa veneen rauhassa kuntoon ilmojen lämmittyä, pudottaa sen uimakelpoiseen mereen heinäkuussa ja jatkaa sitten kautta syyslämpöisissä keleissä pitkälle sieltä loppupäästä, saariston tyhjennyttyä kesäkiihkoilijoista.

Ja aivan oikeassa viisas ystäväni onkin. Ristiriitaisesti keväällä meri näyttää aurinkoiselta, kutsuvalta ja lämpöiseltä, mutta on hyytävän kylmä, kun tuuli käy sen ylitse. Syksyllä taas on päinvastoin. Pimentyvät illat ja paljastuvat puut saavat mielen varautumaan talviunille lähtöön, mutta tosiasiassa vesi pitää yllä lämpöä niin, että grillikatoksilla istuskelee T-paidassa yllättävän myöhään. Kevättä mukavammin myös siksi, että itikat ovat jo lähteneet.

Uimalämpöiseltä tosin merivesi ei minulle tunnu juuri koskaan näillä leveysasteilla. En huomannut meidän juhannuskesteillämme kenenkään muunkaan lähteneen saunasta Päijänteeseen, kun laituripolun varrella lämpimässä paljussa oli paljon mukavampaa. Ja turvallisempaa, vaikka seniori-ikäisinä, hillitysti juhlivina ja soutuveneitä karttavina emme kuulu riskiryhmiin muutenkaan.

Joten teen välttämättömyydestä hyveen tänä kesänä. Laittelen veneen huolella ajokuntoon kaikessa rauhassa. Siirrän vähemmän tärkeitä paranteluja suosiolla ensi talven projekteiksi. Tykkään hankkia aina silloin tällöin uusia veneilyvarusteita, ja tämä taktiikka tuo siihenkin pienen plussan. Pimeitä iltoja varten täytynee etsiä ja hankkia taskulamppua etevämpi valonheitin veneeseen, vaikkapa Uivasta näyttelystä, kunhan elokuuhun päästään.

Tärkeimmäksi ja ehkä ainoaksi tosissaan huolehdittavaksi varautumiseksi jää huolehtiminen siitä, etten jää liian pitkäksi aikaa kellumaan juuri saavuttamaani hyvän olon tunteeseen. En nimittäin halua päätyä kirjoittamaan tällä palstalle joulukuussa optimistin näkökulmaa hyvistä puolista jäihin unohtuneen veneen nostotalkoissa.

Mieluummin laadin ensi keväänä ylistyslaulun hyvin, hyvin aikaisin aloitetun veneilyn riemuista.

Bloggaaja on purjehdukseen erikoistuva freelance-toimittaja ja merimelonnan harrastaja Pasi Nuutinen (nuutispasi@gmail.com)