Veneala kokoaa voimia veroprotestin taakse – allekirjoita adressi

Ajankohtaista

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n ja Venealan keskusliitto Finnboat ry:n mukaan veneveron haitalliset vaikutukset veneilyyn ja sitä kautta venealaan merkitsisivät kokonaisuutena valtion verotuottojen pienentymistä. Veneveron toteuttaminen olisi myös epäjohdonmukaista veropolitiikkaa ja merkitsisi paluuta menneisyyden huvi- ja ylellisyysveroajatteluun.

Järjestöjen mukaan pääasiassa harrastus- ja kausiluonteiseen huviveneilyyn kohdistuva, yhden harrastusmuodon verotus ei täyttäisi hyvältä verojärjestelmältä edellytettäviä ominaisuuksia niin fiskaalisen tavoitteen, neutraalisuuden, oikeudenmukaisuuden kuin hallinnollisen tehokkuudenkaan osalta.

”Veneiljöiden panosta tarvitaan muun vaikuttamistyön tueksi, sillä ehdotusta on saamiemme tietojen mukaan tarkoitus käsitellä eduskunnassa jo maaliskuussa”, Venealan keskusliitto Finnboatin hallituksen puheenjohtaja Jouko Huju kertoo.

Hujun mukaan vaikuttamistyössä on oltu viime kuukausina erittäin aktiivisia. ”Voin vahvistaa, että ministeriöt, eduskunta ja muut virkamiehet tuskin paljon muita kuin venealan ihmisiä viime aikoina ovat edes nähneet”, Huju sanoo.