Vene 17 Båt -messut kokoaa veneilijät, vesiharrastajat ja kalastajat
Ajankohtaista 02.01.2017
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 17 Båt -messut esittelee 10.–19.2.2017 Messukeskuksessa Helsingissä laajan kattauksen erikokoisia veneitä sekä tarvikkeita ja varusteita. Tapahtumassa ovat esillä myös tällä kertaa vahvasti vesiharrastukset ja kalastus. Venemessut täyttää kaikki Messukeskuksen seitsemän hallia.
Venemessulla on neljä ohjelma-aluetta; Uusi Aalto -alue, Purjehdusmaailma, Veneilyn palvelusatama ja Kalastusalue. Kaikilla alueilla tapahtuu päivittäin. Tällä kertaa tarjolla on myös uudenlaista teemoitettua ohjelmaa arki-iltoina, töiden jälkeen klo 17-20, jolloin pääsyliputkin maksavat vain 13 e.
Maanantaina 13.2. teemana on Suomi 100 vuotta, tiistaina 14.2. Ihanat naiset kannella, keskiviikkona 15.2. Windy Day ja torstaina 16.2. Ilta kalassa. Illat tuovat teemojen mukaista ohjelmaa mm. ystävänpäivänä 14.2. Ihanat naiset kannella -teemailtana kuullaan naisten purjehdustarinoita kisoista ja purjehdusmatkoilta sekä rohkaistaan naisia mukaan veneilyn pariin ja vaikkapa kimppaveneen ostoon.
Uusi Purjehdusmaailma ja tuttu Purjehdussatama
Purjehdussatamassa kuullaan purjehdustarinoita kisoista ja matkoilta. Siellä kerrotaan myös mm. purjehtimisen aloittamisesta ja erilaisista tapahtumista. Vieraana on kotimaisia ja kansainvälisiä huippupurjehtijoita eri luokista kuten Mischa Heemskerk, foilaavien katamaraanien expertti, suunnittelija ja tuore maailmanmestari vuodelta 2016, kotimaisesta Foiling Center konseptista kertoo Samuli Leisti ja yksinpurjehduksen kuninkuusluokasta Imoca 60 paikalla kertomassa on Ari Huusela. Lisäksi kuulemme tunnelmat maailmanympäri perheen kanssa purjehtivalta Tuomo Meretniemeltä sekä Baltian vierasvenekohteista on kertomassa Kalevi Westerlund.
Uusi Aalto -alueella vesi roiskuu
Uusi Aalto -alueella voi kokeilla erilaisia vesiharrasteita mm. meloa, suppailla, kokeilla wake boardia ja erilaisia vesileluja. Sea Safety pitää suosittua sukelluskoulua ja snorklauskurssia altaassa. Windy Day tuo alueelle erilaisia purjeita ja niihin liittyvää toimintaa. Alueella on messujen aikana muotinäytöksiä ja musiikkia. Venemessujen artistit julkaistaan tammikuussa. Sunnuntai 19.2. on perhepäivä ja silloin Uusi Aalto -alueella esiintyy Aarne Alligaattori.
Uusi Veneilyn palvelusatama ja tuttu Venemestarin Telakka
Tänä vuonna Venemestari tuo telakalle Sea Ray -veneen ja alumiiniveneen, joita kunnostetaan venemessujen aikana. Sea Rayhin asennetaan keinotiikkiturkki, sen pintoja hiotaan ja kiillotetaan. Veneeseen tehdään myös puutöitä ja verhoilua. Alumiinivenettä hiotaan, kiillotetaan, vahataan ja kestopinnoitettaan. Venemessuilla pääsee seuraamaan Savon Koulutuskuntayhtymän Veneenrakentajan ammattitutkinnon aikuisopiskelijoiden veneiden kunnostusta. Venemestarin Telakalla kuullaan myös esityksiä veneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta.
Kalastusalueella jättiakvaario ja uusi Flip Off -heittorata
Alueella on useita kalastustarvikkein varustettuja veneitä. Normark tuo osastolleen heittokalastusveneet Tracker Targa 20 WT, Tracker Pro Guide V-16SC ja Tracker Guide V-16 Laker DLX sekä kalastajan veneet; Pelican Intruder 12, Pelican Bass Raider 10, Pelican Predator 103 ja Pelican Catch 120 –kalastuskajakin. Viikonloppuina Normarkin osastolla kerrotaan, miten heittokalastusveneitä varustellaan ja viimeistellään teippaamalla.
Massiivinen Rapala Kalatakuu -jättiakvaario tarjoaa messevät puitteet kalastusaiheille. Esitysten korkeasta tasosta pitävät huolta maamme johtavat kalastusgurut: Team Shimano Finland- ja Rapala Pro Guide -kalastusoppaat sekä altaan isäntä Mikko ”Peltsi” Peltola. Hallitsevat Word Predator Classic -mestarit Antti Anttila ja Markku Tiusanen antavat vinkkejä kalamiehille. Paikalla myös Mika ”Haukikoira” Vornanen. Näytökset keskittyvät ajankohtaisiin kalastustyyleihin sekä kalalajeihin. Rapala Kalatakuu-jättiakvaario tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä miten vieheet todella uivat ja miten niitä uitetaan.
#Venda symposium on nyt Sailing Team Finland Symposium
Sailing Team Finland Symposium 11.2. klo 14-18 tarjoaa sukelluksen venemessuilla huippu-urheilun ytimeen; miltä tuntuu haastaa itsensä äärirajoille, millainen motivointi auttaa mestariksi, miten rakentuu toimiva tiimityö ja millainen korkeakoulu urheilu on elämään. Puhujina muun muassa Thomas Johanson, Hjallis Harkimo, Ari Huusela, Sari Multala, Silja Frost (os. Lehtinen), Silja Kanerva, Mikaela Wulff, Tuuli Petäjä-Sirén ja Tapio Nirkko.
Symposiumin tuotto (lippu 80 e) ohjataan lyhentämättömänä Suomen purjehdusmaajoukkueen Tokio 2020 -projekteihin.
Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 17 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 10.–19.2.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Venemessut järjestetään nyt 48. kertaa. Vuonna 2017 venemessut tuo esille Suomen Meripelastusseuran toimintaa. Pääyhteistyökumppani on Volvo Car Finland Oy Ab.
Pääsylippujen hinnat:
Aikuiset 18 e, iltalippu ma-to klo 17 jälkeen 13 e
Lapset (7-15v), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 e
Perheliput (max 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 e
Ryhmälippu (väh 10 hlöä) 11 e/hlö
Pääsyliput edullisemmin etukäteen verkkokaupasta
16 e / 9 e / 36 e / 9 e
Vene 17 Båt aukioloajat yleisölle
perjantai 10.2. klo 14-18 (Trade Day kutsulla klo 10-14)
la-su 11.–12.2. klo 10-18
ma-pe 13.–17.2. klo 11-20
lauantai 18.2. klo 10-18
sunnuntai 19.2. klo 10-17
www.venemessut.fi #venemessut