Uiva huipentaa Suomen veneilykesän jälleen elokuussa

Ajankohtaista

Suomen veneilykesä huipentuu elokuun puolivälissä veneilyn, kalastuksen ja muiden vesiaktiviteettien harrastajien suurtapahtumaan Helsingin Lauttasaaressa. Suomen suurin uiva venenäyttely Uiva Flytande järjestetään tänä vuonna 17.–20. elokuuta. 

Uiva Flytande venenäyttely Lauttasaaressa

”Uiva venenäyttely on tärkeä tapahtuma etenkin suurempien veneiden ostamista suunnitteleville, mutta kesän kääntyessä loppua kohti on Uiva on suosittu paikka myös venelämmittimien, elektroniikan, talvisäilytyspalveluiden ja kalastuksen uutuuksien katsastamiseen. Yli kahden hehtaarin maa-alueella ovat tarjolla kaikki tuotteet ja palvelut veneilijälle köysistä, plottereista ja purjehdusvaatteista aina perä- ja sisämoottoreihin”, tapahtuman järjestävän Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo. 

  • Uiva Flytande 2023
  • Helsingin Uiva venenäyttely 17.–20. elokuuta Lauttasaaressa
  • Aukioloajat: torstai ja perjantai kello 12–20, lauantai ja sunnuntai kello 10–18
  • Osta liput edullisemmin ennakkoon 
    • Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät Uivaan aikuisen seurassa ilmaiseksi. Valitse ostoskoriin 0,00€-hintainen lippu, joka vaihdetaan portilla Pörri-pääsylippuun.
    • Muun hintaiset vaihdetaan portilla rannekkeisiin.

 

Lauttasaaren länsirannalla sijaitsevan HSK:n kerhosataman laiturit ovat hyvä paikka ajankohtaisen venetarjonnan katsastamiseen, mutta vuosikymmenten aikana Uiva on kasvanut pelkästä venenäyttelystä veneilijöiden kesäohjelmaan kuuluvaksi koko perheen tapahtumaksi. Uivassa on esimerkiksi mahdollisuus varata veneiden koeajoja ja Purjehduksenopettajat PORY:n kouluttajien mukana voi päästä kokeilemaan purjehdusta.  Suomen Purjehdus ja Veneilyn lastenmaailmassa taas perheen pienimmät voivat tutustua purjehdukseen ja veneilyyn hauskojen liikunnallisten aktiviteettien kautta. 

”Ohjelman koko perheen kohokohtiin kuuluvat Extreme Lifen taiturien huikeat flyboard- ja freestyle-jetteilynäytökset perjantaista sunnuntaihin. Uivan ohjelmalavan vieressä on aiempien vuosien tapaan mukana myös laaja street food -kojujen valikoima”, Pajusalo kertoo. 

Uivan ohjelmalavalla perehdytetään veneilijöitä lukuisten veneen kunnossapitoon ja huoltoon liittyvien esitysten avulla. Tänä vuonna erityisenä teemana on valtameripurjehduksiin valmistautuminen. Aihetta käydään läpi niin matkaveneilijöiden kuin kisaajienkin näkökulmasta.

Elokuun tapahtuma palvelee veneen vaihtajia

Helsingin Uiva venenäyttely on 45 vuoden aikana vahvistanut asemansa Suomen suurimpana ja kansainvälisestikin merkittävänä uivana venenäyttelynä. Laitureilla ja maaosastoilla veneilijöitä palvelee yli 150 yritystä ja erilaisia vesikulkuneuvoja vesijeteistä ja soutuveneistä aina suuriin matkaveneisiin on mukana yli 250. Juhannuksen jälkeen käytännössä lähes kaikki laituripaikat on jo varattu ja maaosastoilla on vielä tilaa yksittäisille näytteilleasettajille. 

”Uiva Flytande -näyttelyn suosio kertoo siitä, että venealan toimijat ovat havainneet elokuun messut hyvin veneilijöitä palvelevaksi tapahtumaksi. Uiva antaa erinomaisen tilaisuuden valmistajille ja jälleenmyyjille palvella erityisesti veneilijöitä, jotka suunnittelevat veneensä vaihtoa uuteen. Kesän veneilykausi on vielä käynnissä ja veneet vesillä, mikä helpottaa vaihtoveneiden arviointeja”, Pajusalo pohtii. 

Lukumääräisesti suurin osa näyttelyveneistä on suomalaisten suosimia noin viisimetrisiä perämoottoriveneitä, jotka sopivat niin kesämökin yleisveneiksi kuin monenlaiseen kalastusharrastukseenkin. 

”Merkittävä osa Uivaa venenäyttelyä ovat kuitenkin matkaveneilyyn soveltuvat 10–15-metriset veneet, joiden hankintapäätökset on tehtävä hyvissä ajoin ennen seuraavaa veneilykautta. Pienempiä veneitä taas hankitaan Uivasta vielä syksyn mökki- ja kalastusreissuja varten”, Pajusalo kertoo. 

Näyttely on järjestetty vuodesta 1978 alkaen

Uiva Flytande on järjestetty nykyisellä paikallaan veneseura HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa vuodesta 1998 alkaen, mutta tapahtuman historia ulottuu 1970-luvun lopulle saakka.  

Helsingin Uiva venenäyttely järjestettiin ensimmäisen kerran Suomen Messujen ja Suomalaisen Pursiseuran yhteistyönä Sirpalesaaressa syyskuussa 1978. Näyttelyn toimeksiantajana toimi Finnboatin edeltäjä, Suomen Vene- ja moottoriyhdistys ry. Ensimmäisessä Helsingin Uivassa oli mukana 50 näytteilleasettajaa ja 68 venettä.

Vuonna 1980 näyttelypaikaksi vaihtui Helsingin Eteläsataman edustalla sijaitseva Valkosaari ja vuodesta 1998 alkaen Helsingin Uiva on järjestetty nykyisellä paikallaan HSK:n suojaisassa kerhosatamassa Lauttasaaren itärannalla. 

Uiva venenäyttely on järjestetty aina yhteistyössä pääkaupunkiseudun pursiseurojen kanssa, jotka pystyvät järjestämään suurtapahtumalle tarvittavan määrän laituritilaa. Ensimmäinen yhteistyökumppani 1970-luvun lopulla oli Suomalainen Pursiseura, sen jälkeen Nyländska Jaktklubben (NJK) ja viimeisen 25 vuoden ajan ”Hoski”, eli Helsingfors Segelklubb (HSK). 

Veneala on Suomessa merkittävä työllistäjä: suoraan alan yrityksissä työskentelee 3500 henkilöä ja työllisyysvaikutus on kaikkiaan 4000–6000 henkilöä. Muista Pohjoismaista poiketen Suomessa on vahvaa omaa tuotantoa, viennin osuus kokonaistuotannosta oli viime vuonna peräti 73 prosenttia.