Ensimmäiset veneilyoppimateriaalit ovat jo 245 alakoulussa

Ajankohtaista

Turvallisen vesillä liikkumisen ja veneilyn teoriaopetusta käynnistetään Suomen alakouluissa. Vilskettä vesillä -luokkalukukirjahankkeen ensimmäiset yleissivistävät oppimateriaalit (1/3), keskittyvät purjehduksen alkeiden ja veneilytarvikkeiden opettamiseen. Opetusvideoilla rikastetut luokkalukukirjat ja Aalloille-tietopelit ovat käytössä jo 245 alakoulun opetuksessa, peräti 52 kunnan ja kaupungin ihan jokaisessa alakoulussa.

Vesillä liikkumisen perusteet jokaiselle

Vaikka opetussuunnitelmaan (OPS16) on jo kirjattu vesillä liikkumisen ja vesipelastuksen opetusvelvoitteita ensimmäisistä luokilta lähtien, ei niille ole ollut selkeää oppituntia eikä opetusmateriaalien kokonaisuutta aiemmin. Nyt vesillä liikkumisen yleissivistävää teoriaa opetetaan monilukutaidon kehittämiseen perustuvalla ilmiöoppimisella eri oppitunneilla. Luokanopettajalta ei edellytetä osaamista tai harrastuneisuutta vesillä liikkumiseen. Jopa 20 000 lapsella on mahdollisuus oppia jollapurjehduksen yleissivistävät perusteet kuluvan kevään aikana näissä 20 % Suomen alakoulussa.

Yli 120 rahoittajan yhteiskuntaa kehittävät talkoot

Opetusmateriaalit tarjotaan ensisijaisesti kouluille ja kuntien opetustoimille, mutta niiden taloudelliset tilanteet voivat olla hyvinkin haasteellisia. Rahoitukseen on osallistunut jo yli 120 tahoa mm Ahvenanmaan maakuntahallitus, kymmeniä yrityksiä, seuroja ja yksityishenkilöitäkin sekä mm Brita Maria Renlundin muistosäätiö. Hanketta organisoiva Aalloille Finland Oy on itsekin rahoitustalkoissa mukana.

Pääyhteystyökumppanit ja veneilytoimittajat tukevat hankkeen onnistumista

Veneilytoimittajat ry on palkinnut hankkeen Vuoden Veneilytekona viime vuonna. Hankkeella on vaikuttava yhteistyökumppaniverkosto. Hankkeen lähettiläs on kansanedustaja Sari Multala. Yhteistyökumppaneina mm: Venealan keskusliitto FINNBOAT ry, Suomen Rehtorit ry, Suomen Luokanopettajat ry, Baltic Sea Action Group BSAG, Suomen Navigaatioliitto ry ja Saaristoasiain Neuvottelukunta SANK.