Uusi upea telakka Hankoniemelle

Ajankohtaista

Hanko Boat Yard

Teksti ja kuva: Kari Wilén

Hanko tunnetaan veneilyn ”mekkana” ja aikaisemmin Hankoniemellä toimi myös useita venevalmistajia. Nykyään telakkayrittäjät keskittyvät talvisäilytykseen ja vene- sekä moottorihuoltoon, jotkut käyvät myös vene- ja varustekauppaa.

Hanko Boat Yard sijaitsee niemen pohjoisrannalla Konecranesin alihankkijan naapurissa. Mereltä päin paikalle löytää veneellä helposti; otetaan suunta Hangon läntisellä kohti korkealle puunlatvojen yläpuolelle ulottuvaa pukkinosturia. Venetelakalla on käytössään aallonmurtajalla suojattu satama-allas, jossa asiakkaiden veneiden nostot ja vesillelaskut suoritetaan.

Kolme omistajaa

Tapasin Hangossa yrityksen perustajiin kuuluvan Georg Bergerin, venealan todellisen konkarin, sekä viime syksynä yritykseen palkatun toimitusjohtajan Andy Nyströmin, hänkin pitkään alalla eri tehtävissä natsansa hankkinut monitoimimies. Kahvin ääressä miehet kertoivat yrityksen tarinan.

    – Meitä on kolme tasapuolista omistajaa, yrityksen perustajiin kuuluva venealan konkari Georg Berger aloittaa. Koko projektin isä on oikeastaan Veikko Salli, kohta 81 vuotta täyttävä purjehtija ja yrittäjä, joka on rakentanut mm. monia suuria teollisuushalleja. Hän on idearikas mies, joka myös saa paljon aikaiseksi. Hän loi esimerkiksi 1990-luvulla Molok-jätteenkäsittelysysteemin, joka nykyään on maan laajuisessa käytössä. Innokkaana veneilijänä hän kaipasi kunnon talvihuoltoa ja säilytystilaa, ja nimenomaan lämmintä sellaista.

    – En tiedä miten Veikko Salli osui Hankoniemelle, mutta hän oli jo varannut tämän tontin kaupungilta muutama vuosi ennen kuin aloitimme, Berger jatkaa. Venemessujen jälkeen hän piti maaliskuussa 2014 suunnitelmistaan tiedotustilaisuuden kiinnostuneille ja Itämeren portin jäsenille ravintola Origossa Hangossa. Tilaisuuden jälkeen Salli totesi, että hän keskittyy itse hallin rakentamiseen, mutta että hän varmasti tarvitsee apua varsinaisen toiminnan kehittämiseen, ja tässä minä astuin mukaan kuvioihin. Myös kolmas osakkaamme hankolainen Peter Wickman oli paikalla ja hänellä on menestyvä kuljetusyritys. Hän on tuonut telakkayritykseen logistiikkaosaamisen.

    Projektin suunnittelu lähti vauhtiin ja keväällä 2015 rahoitus oli valmis. Hankkeen budjetti oli 4,2 miljoonaa euroa mutta Bergerin mukaan investointi maksoi hitusen enemmän. – Saman vuoden syksynä otimme jo ensimmäiset veneet sisälle.

    – Hangon kaupunki oli hyvin myötämielinen ja tontti vuokrattiin, Georg Berger kertoo. Kesäkuussa saimme rakennusluvan, metsä oli jo kaadettu ja aloitimme maansiirtotyöt välittömästi. Lokakuussa ensimmäiset veneet olivat katon alla.

Vaikuttava halli

    – Hallin pinta-ala on kaiken kaikkiaan 10 000 neliötä, josta ”myymme” noin 7200 neliötä, toimitusjohtaja Andy Nyström sanoo. Konttori, sosiaalitilat ja tekniikka vie noin 200 neliötä. Hallin molemmissa päissä on noin 1400 neliötä varattu erikoistarkoituksiin. Toisessa päässä on huoltohalli ja toisessa säilytystilaa esimerkiksi pienveneille ja purjeveneiden takiloille. Tarpeen mukaan tilojen käyttöä voidaan muunnella.

        – Turvallisuuteen ja ympäristöasioihin olemme panostaneet kovasti, Nyström jatkaa. Meillä on halleissa savuilmaisimet eli nuuskijat sekä kattava sprinklerjärjestelmä. Pihalla on huipputehokasta sammutussysteemiä varten oma 300 kuution vesisäiliö, sillä tavallinen yhdyskuntavesi ei riitä. Säiliöstä riittää vettä puolentoista tunnin tehosammutukseen.

Yrityksellä on myös kattava kameravalvonta ja kuluntarkkailusysteemit kuten elektroniset lukot. Veneiden pesuhalli, Molok-jätteidenkäsittelyjärjestelmä ja säilytyshallien ledvalaistus takaavat toiminnan ympäristöystävällisyyden.

Neljä täysipäiväistä

Hanko Boat Yardilla on tällä hetkellä neljä täysipäiväistä työntekijää. Toimitusjohtajalla on apunaan toimistoassistentti ja huoltopuolella työskentelee kaksi kaveria.

    Jatkossa telakalla riittää töitä varmasti myös alihankkijoille esimerkiksi veneiden vahausten ja pohjamaalausten hoitamisessa, kun telakoitavien veneiden määrää lisääntyy. Halliin mahtuu 150–200 venettä niiden koosta riippuen. 

    – Menee ehkä muutama vuosi ennen kuin hallimme on täyteen buukattu, Georg Berger toteaa. Teemme kuitenkin yhteistyötä esimerkiksi Itämeren portin venepaikkajäsenten kanssa ja uskon, että heistä saamme vielä hyviä asiakkaita. Telakka sijaitsee lähellä ja Hangon läntinen selkä jäätyy myöhään syksyllä ja sulaa aikaisin keväällä, joten veneen käyttökausi pitenee. Katselemme myös Helsingin Hernesaaren suuntaan, koska siellähän venesäilytys tulee aikanaan pääosin loppumaan.
 

Artikkeli on lyhennelmä alkuperäisestä, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Finnboat News -lehden numerossa 1/2017.