Suomiveneilee.fi -koeajopäivät Helsingin Lauttasaaressa 5.–6.6.2020

Ajankohtaista

Kaikille veneilystä ja vesillä liikkumisesta kiinnostuneille avautuu kesäkuun alussa mahdollisuus päästä kokeilemaan merellä kymmeniä erilaisia veneitä. Suomiveneilee.fi -koeajopäiville tulee testattavaksi yli 30 erilaista venettä pienistä perämoottoriveneistä suuriin matkaveneisiin. Koeajot ovat osallistujille maksuttomia.

Suomiveneilee.fi-koeajot 2019 Lauttasaaressa.

Suomalaisten venealan toimijoiden yhteiset koeajopäivät järjestetään Helsingin Lauttasaaressa Veneentekijäntien rannassa perjantaina ja lauantaina 5.–6.6. Koeajot alkavat molempina päivinä kello 10 ja jatkuvat iltakuuteen saakka. 

Tapahtuman suunnittelussa huomioidaan erityisesti hygienia ja viranomaisten tarkennetut ohjeistukset. Veneentekijäntien yritysten yli hehtaarin kokoiselle ranta-alueelle saadaan tehtyä selkeät kulkureitit, jotta ihmiset voivat liikkua alueella sujuvasti ja ilman ruuhkia tai jonotusta. 

”Pidämme huolta siitä, että tapahtuma on mahdollisimman turvallinen myös koronakriisin aikaan. Suosittelemme veneiden koeajoja perhekunnittain muutenkin, koska veneilyhän on harrastus, joka tuo unohtumattomia elämyksiä koko perheelle”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo sanoo. 

Koeajettavien veneiden kipparit huolehtivat veneiden ohjauspyörien, kahvojen ja kaiteiden puhdistuksesta koeajojen välissä. Koeajovieraille on varattu käsidesiä ja suojakäsineitä sekä Tietoset Oy:n tarjoamia suojamaskeja. Tapahtuman käytössä olevan Bajamajan yhteydessä on lisäksi käsienpesumahdollisuus. 

Globaali kriisi houkuttelee hyödyntämään lähialueiden mahdollisuuksia 

Koeajoveneet ovat erittäin turvallisia ja jokaisessa on vastuullinen kippari, joten tämä on erinomainen tilaisuus kokeilla veneilyä, vaikka kokemusta ei juurikaan vielä olisi. Myös pelastusliivit löytyvät veneistä ja liivejä löytyy sekä aikuisten että lasten kokoja, joten koko perhe pääsee mukaan.

Pajusalo uskoo veneiden koeajo- ja vertailumahdollisuuden kiinnostavan myös kriisiaikana. Finnboat arvioi kotimaan matkailun merkityksen kasvaa kriisin seurauksena ja sitä kautta sekä venemyynti että veneilyyn liittyvät palvelut voivat saada uutta nostetta. 

”Veneily ja mökkeily tarjoavat tervehenkisiä, kestäviä nautintoja, joista voidaan saada paljon irti vastuullisesti ja riskit minimoimalla”, Pajusalo sanoo.  

Uudistettu Veneilyn Aapinen jaossa koeajopäivillä

Suomiveneilee.fi -koeajopäivillä on jaossa myös uusittu Veneilyn Aapinen, joka on päivitetty vastaamaan kesäkuun alussa voimaan astuvan vesiliikennelain kokonaisuudistusta. Veneilyn Aapinen kokoaa tiiviiseen muotoon keskeiset asiat, jotka jokaisen vesillä liikkuvan on välttämätöntä tietää. Kattavassa, ilmaisessa oppaassa käydään läpi esimerkiksi veneen rekisteröintiasiat sekä kiinnittämisen, navigoinnin ja veneilyturvallisuuden perusteet. 

Koeajettavat veneet:

Mukana tapahtumassa ovat mm. Alucat Catamarans, Alukin, AMT-veneet, Arctic Airboats, E-Boat, Falcon, Faster, Lagoon 42, Q30-sähkövene, Saxdor, Silver, Terhi, Windy 39 Camira, XO sekä Inkoon venehotelli. Candela-sähkövene joutui valitettavasti peruuttamaan tulonsa. 

Arctic Airboats:

Arctic Airboatsilta koeajettavissa on A17: viisi metriä pitkä RBB vene. Rigid Boyance Boat on ominaisuuksiltaan kuin  RIB, mutta kylkiponttoonit ovat jäykät, tehty HMW polyeteenistä ja D-muotoiset. Joten sisätilaa on reilusti enemmän kuin RIB veneessä. Esittelyvene on konfiguroitu meripelastukseen.

Arctic A17 on koeajettavissa suomiveneilee-koeajopäivillä 5.-6.6.2020

Lisäksi Arctic Airboat esittelee alueella Jet Boatia, joka on vesijettiin telakoitava 5-metrinen HMW Polyeteeninen vene joka moninkertaistaa vesijetin käyttömahdollisuudet. Tukeva, turvallinen ja vakaa. Ota perhe mukaan vesijetteilyyn! Jet Boat on vielä prototyyppi, ja siksi se on vain esillä, eikä vielä koeajettavissa tapahtumassa. 

Arctic JetBoat on esittelyssä suomiveneilee-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Alucat Catamarans

Alucat W10 on täysin esteetön katamaraanirunkoinen monikäyttövene, jolla pääsee itsenäisesti vesille myös pyörätuolilla. Se on erittäin vakaa, tilava, turvallinen ja taloudellinen.  Loistavat kulkuominaisuudet myös aallokossa. Luokkansa paras kantavuus ja käyttötarpeen mukaan muunneltava kansitila. Tule nauttimaan ainutlaatuisesta ajosta!

Alucat W10 on koeajettavissa suomiveneilee-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Alucat W14 Cabin4 on käytännöllinen, turvallinen ja kestävä katamaraani­runkoinen monikäyttö­vene, joka soveltuu erityisesti ammattilaisten ja viranomaisten vaativiin tarpeisiin. Veneen leveä keularamppi, suuri kansitila ja ensiluokkaiset kulkuominaisuudet suurillakin kuormilla täyttävät vaatimukset tehokkaasti ja taloudellisesti. 
Alucat W14 Cabin4 on koeajettavissa suomiveneilee-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Falcon

Falcon BR 6 + Mercury F115: Falcon BR 6 vene on ketterä ja kätevä tilaihme, joka mukautuu käden käänteessä päiväretkeilystä vesiurheilun kautta heittokalastukseen. Se on monikäyttöinen ja huoleton alumiinivene, jossa selkeä layout ja tarkkaan mietityt yksityiskohdat. Nyt tämä paketti on saatavissa kampanjahintaan 35 400 € (sis. lisävarusteita).

Falcon BR 6 on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Falcon BR 8 + Mercury V8 300: Falcon BR 8 on malliston suurin vene, johon mahtuu jopa 9 hengen seurue. Se sopii hyvin päiväretkeilyyn, sillä tilava U-takasohva, isot säilytystilat ja lisävarusteina saatavat pentteri ja jääkaappi tarjoavat mukavuutta ja viihtyisyyttä. Vauhdin hurmaakin BR 8 tarjoaa – aina 50 solmuun asti.

Falcon BR 8 on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.-6.6.2020

Falcon C 7 + Mercury V6 175: Falcon C 7 on monikäyttöinen hyttivene niin päiväretkille kuin kalastusharrastuksiinkin. Erikoisvahvan kölinsä ansiosta C 7 liikkuu yhtä aikaa ketterästi ja vakaasti – haastavissakin sääoloissa. Ei ihme, että Falcon C 7 on testivoittaja (Båtmagasinet 03/2020).

Falcon C7 on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Windy

Windy on Norjalainen huippulaadukas venemerkki ja 39 Camira edustaa malliston daycruiser- sarjaa sen isoimmasta päästä: se on massiivinen luxus-luokan päiväristeilijä, joka saavuttaa 2 x 440DPI koneilla 48 solmun nopeuden. Nyt ensiesittelyssä Suomessa!

Windy 39 Camira on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajotapahtumassa 5.–6.6.2020

Saxdor 

Saxdor on Aquadorin, Paragonin, XO:n ja Axoparin luoneen Sakari Mattilan uusin venemerkki, jonka ensimmäinen malli tuo vipinää rajusti kilpailtuun kuusimetristen avoveneiden luokkaan. Koeajossa oleva Saxdor 200 Sport on kuusimetrinen avovene, mutta sen verran uudenlainen sellainen, ettei sen lokerointi ole ihan helppoa. Valmistaja itse puhuu "skootterista", jossa yhdistyy avoveneen ja vesijetin parhaat puolet. 

Saxdor 200 Sport on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajoissa 5.-6.6.2020

Q30

Suomalainen Q30 sähkövene on mullistamassa moottoriveneilyä hiljaisuudellaan ja helppokäyttöisyydellään. Nyt tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä omin silmin ja kuulla omin korvin, miltä Q-Yachtsin Electric Silence konsepti näyttää ja kuulostaa!

Q30-sähkövene on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.-6.6.2020

EB SunnyCat-sähkövene

EB SunnyCat on 610 cm pitkä katamaraanirunkoinen viiden hengen huvivene, jonka voimalähteenä on 4 kW:n sähkömoottori.4 x 100 Ah:n akut riittävät jopa viiden tunnin ajoon. Veneen katokselle asennetut aurinkopaneelit (6 x 100W) lataavat akkuja myös ajon aikana.

EB SunnyCat sähkövene on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.–6.6.2020

Lagoon 42

Lagoon 42 näyttää uuden tien katamaraanien suunnittelussa, säilyttäen samalla aiempien Lagoonien menestyksekkäät piirteet. Aluksen elegantti siluetti ja soljuvat linjat mairittelevat keulan vahvuutta ja uutta katon suunnittelua.

Lagoon 42 on mukana suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 5.-6.6.2020

Terhi 

Terhi 480 BR on kauden 2020 mielenkiintoinen uutuus. Vakaa ja turvallinen vene on ideaali niin yhteysveneeksi mökkiläisille, huviajelijalle, kalastajalle tai vaikka vesiurheilijoille. Veneessä on Bow Rider veneille ominaisesti kaksi pulpettia toinen kuskin ja toinen matkustajan edessä. Pulpetit ja niiden välissä vakiovarusteena tuleva väliovi suojaavat veneilijöitä tehokkaasti viimalta, luoden veneen perästä miellyttävän tilan jopa viidelle aikuiselle. Matkustamossa on kaksi pehmustettua erillisistuinta sekä tilava takapenkki. Matkustamon päälle saa myös asennettua kuomun pitämään sateen ja pärskeet poissa. Kuomulle on oma paikkansa takapenkin takana kuomutallissa.

Terhi 480 BR on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

Silver

Silver Raptor on samanaikaisesti niin historian ensimmäinen lasikuituinen Silver, kuin kautta aikojen suurin Silver-malli. Vene on rohkea ja muodokas 8,05 metriä pitkä Day Cruiser täyttä voimaa, joka sopii niin perheille kuin suurille ystäväjoukoille. Makuupaikat jopa 6 hengelle, pentteri kaasuliedellä ja jääkaapilla, sekä kajuutan ovellinen vesi-WC tekevät Raptorista optimaalisen matka- ja retkiveneen.

Silver Raptor on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

Silver Tiger DCz on lasikuituisista Silver Z-malleista pienin, mutta eläimellistä voimaa löytyy mallista silti enemmän kuin tarpeeksi. Kuten kaikissa Silver Z-malleissa, myös Tiger DC:n runko on valmistettu patentoitua Petestep®-teknologiaa hyödyntäen. Tyylillisesti Tiger DC on kuin pienempi kopio Raptorista; pikkuveljellä koet saman ajamisen riemun, mutta hieman ohuemmalla lompakolla.

Silver Tiger on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

Vuosikymmenten suosikki! Silver Hawk on ollut osa Silverin venemallistoa Silver-taipaleen alusta alkaen, ja Hawk nousi nopeasti yhdeksi malliston suosituimmista venemalleista – jopa puolet kaikista myydyistä Silver-venemalleista vuodesta 1991 tähän päivään ovat olleet eri Hawk-malliversioita. Vuosien varrella Hawk on toki läpikäynyt päivityksiä niin laitavärityksen kuin pulpettiratkaisujen osalta, mutta nyt Silver Hawk uusitaan täysin, runkoa myöten. Suunnittelusta vastaa Silverin tuotekehitys yhdessä suunnittelutoimisto Navia Designin kanssa.

Silver Hawk on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä

Faster 

Faster 625 cc: Tämä reilun kuuden metrin pituinen vankkarakenteinen alumiinivene sopii niin yhteysveneeksi, huvitteluun kuin kalastukseen. Kätevä pulpettimuotoilu mahdollistaa ainutlaatuisten sivuovien sekä T-topin asentamisen – näitä hyödyntäen takaosaan saa loistavan tuulisuojan ilman peräkuomua.

Faster 625 cc on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajoissa 2020.

Faster 545 CC on jykevä keularampillinen monitaituri jolla kuljetat suurempiakin lasteja helposti ja kätevästi. Nerokkaan runkomuotoilun ansiosta ajo-ominaisuudet ovat keularampista huolimatta tuttua Fasterin huippuluokkaa, ja meno on pehmeää ja tasapainoista kovassakin kelissä. Erinomainen muunneltavuus on tämän mallin valtti!

Faster 545 cc on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

Alukin

Alukin C750: ALUKINin runkorakenteen vahvuus on testattu ja todistettu käyttäjillä, joilla on korkeimmat turvallisuusvaatimukset, joissa merikelpoisuus hyvin tasapainoisessa rungossa on ratkaisevan tärkeää. Hitsatun kannen alla runko on täytetty kellukkeilla, jotka toimivat turvana, jos vene täyttyisi vedellä. Runko on suunniteltu kaikkien nopeusluokkien parhaimpiin ajo-ominaisuuksiin, ja se on rakennettu pohjoismaisen ilmaston usein tarjoamiin ankariin sääolosuhteisiin.

Alukin c750 on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

XO

Tutustu paikkoihin, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Tämä malli on oman painoluokansa suunnittelun helmi. Mikä tahansa haaste jonka meri heittää – XO 270 tulee ulos voittajana. Se vie sinut turvallisesti ja tasaisesti määränpäähän, kun muut jäävät satamaan. XO 270 sopii perheille ja ystäville, jotka arvostavat päiviä merellä. Laadukkaan ajan viettäminen läheisten kanssa on tärkeää, ja tämä vene on mukautettu tuomaan mukavuutta myös lyhyempien seikkailujen aikana.

XO 270 Cabin on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

XO DFNDR on jotakin aivan uniikkia ja uutta. Se soveltuu vaativaan käyttöön ja aktiivisille ihmisille. Tämä vene on tehty sinulle, joka haluat nauttia saaristosta ja sen tarjoamista seikkailusta. Se sopii mainiosti yhteysveneeksi mökille tai pidemmillekin matkoille. Varmaa on, että tämä vene on erilainen kuin muut, ja se kyllä huomataan! Kuljettaja sekä apu-kuljettaja istuvat mukavasti täysin jousitetuilla XO:n jousto- istuimilla. Hyvällä kelillä voit nauttia matkasta kattoluukku ja hytin sivut auki. Huonolla kelillä voit taas nauttia lämpimästä hytistä Webasto:n ansiosta. Koska vene on rakennettu käytännölliseksi ja hauskaan käyttöön, siitä löytyy poikkeuksellisen paljon säilytystilaa keulassa, perässä sekä hytin päällä. Saat helposti mukaan Wake board:in, sukelluslaitteet tai telttailuvarusteet.

XO DFNDR on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

AMT

AMT 230 BR on suunniteltu ennen kaikkea kuluttajille, jotka haluavat yhteys- ja huviveneen nopeaan ja vaivattomaan veneilyyn. Tilavan etuavotilan kautta veneeseen kulkeminen on helppoa ja turvallista sekä tavaroiden lastaaminen ja kuljettaminen vaivatonta.

AMT 230 BR on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivllä

Ketterä AMT 165 BR on varustettu kattavasti, vastaamaan vaativammankin veneilijän tarpeita. 4,9 metriä pitkän veneen saa varustettua 50-60 hevosvoimaisella perämoottorilla, jolla ajonopeus kohoaa parhaimmillaan yli 30 solmuun. 2,08 metriä leveä vene on tilava, vakaa ja turvallinen. Veneen kompakti koko, ketteryys ja täsmällinen ajettavuus tekevät uutuudesta sopivan myös ensiveneen ostajalle.
 
AMT 165 BR on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajotapahtumassa 2020
 
Veneen huippuluokan ajo-ominaisuudet ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat antavat veneelle Premium-tuntuman. AMT 210 BR:ssä tilojen käyttö on mietitty viimeistä piirtoa myöten. Malli jatkaa AMT:n uutta virtaviivaisempaa muotoilua, mikä tarkoittaa tehokkaampaa tilankäyttöä ja nykyaikaisempaa ulkonäköä. Vene on moderni, tyylikäs ja sisätiloissa on pyritty maksimoimaan säilytystilat jättäen silti hyvin tilaa veneessä oleilulle. 

AMT 210 BR on koeajettavissa suomiveneilee.fi-koeajopäivillä 2020

Veneilyalan yritykset mukana tapahtumassa

Toimialajärjestö Finnboatin ja Venealan Kauppiaat ry:n lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Helsingin Venemessut sekä lukuisat suomalaiset venevalmistajat ja -maahantuojat. 

Tärkeässä roolissa ovat myös Suomessa merkittävän veneilyalan keskittymän muodostavat Lauttasaaren Veneentekijäntien yritykset, jotka järjestävät samaan aikaan perinteisiä kesäkauden avajaistilaisuuksiansa. Lauttasaaren Veneentekijäntie on Suomen suurin venealan keskittymä, josta löytyy laaja valikoima alan palveluita korjaustelakasta venetarvikemyymälöihin.