Kilpaveneily: Maailmanmestari Lindholm Kuopion RaceWKND!:n F4-osakilpailun voittoon

Ajankohtaista

Ratamoottoriveneilyn SM-sarja RaceWKND!:n kolmas osakilpailu Kuopiossa päättyi lajin hallitsevan maailmanmestarin Alexander Lindholmin voittoon. Ykkössija oli Lindholmin kolmas peräkkäinen Kuopiossa, mutta ensimmäinen tämän vuoden kokonaiskilpailussa.

Alexander Lindholm
Alexander Lindholm. Kuva: Vilma Savela/ RaceWKND!

– Vauhti löytyi vihdoinkin, mutta toisessa erässä oli toki tuuriakin mukana. Viat veneessä on nyt korjattu ja taas kulkee, Lindholm kertoo.

Kilpailun toiseksi sijoittui edellisen osakilpailun voittaja, Viron Stefan Arand, joka siirtyi myös niukasti kokonaiskilpailun johtoon. Kahden pisteen perässä Arandia väijyvät Lindholm ja avauskilpailua Lohjalla dominoinut Sami Reinikainen, joka tänä viikonloppuna sijoittui neljänneksi.

– On kova haaste yrittää pysyä Stefanin edellä tulevissa kilpailuissa. Nyt pitäisi löytää uusi lähtöpotkuri, niin asia helpottuisi, Lindhom toteaa.

Kolmanneksi sijoittui Tino Lehto, joka saavutti ensimmäisen podium-sijoituksensa F4-luokassa.

– Alan pikkuhiljaa saada kierroksia alle, mutta kyllä tämä yli odotusten meni. Kotkaan on nyt hyvä jatkaa positiivisin mielin, Lehto iloitsee.

Seuraava osakilpailu ajetaan Kotkassa 30.7.-1.8.

ISTV ja RUUTU näyttävät kauden kaikki osakilpailut suorana: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/istv-urheilu