Hurja piikki uusien purjeveneiden kysynnässä – Beneteau-uutuuksia esillä kevään ja kesän messuilla

Ajankohtaista

Uudesta purjeveneestä haaveileville on nyt tarjolla sekä hyviä että ei-niin-hyviä uutisia. Hienoa on se, että helmikuussa Helsingissä pidettäville Vene 22 Båt -messuille saadaan näillä näkymin kunnon kattaus purjeveneitä, samoin Helsingin Uivaan venenäyttelyyn elokuussa. Maailmanlaajuinen kysynnän kasvu on kuitenkin vaikuttanut veneiden saatavuuteen.

Beneteau-purjeveneitä Pariisin venemessuilla 2021
Maailman suurimman purjevenevalmistajan Beneteaun mallistoa oli joulukuussa esillä Pariisissa. Useita Beneteau-purjeveneitä saadaan näillä näkymin tutustuttavaksi myös Suomen tuleville messuille. Kuvassa vasemmalta alkaen on harmaarunkoinen Oceanis 46.1, Oceanis 40.1, Oceanis 34.1, Oceanis 30.1 ja First 27. Kuva: Beneteau, Ajola Yachts

Tulevilla messuilla on maailman suurimmalta purjevenevalmistajalta Beneteaulta esillä useita perheille ja kisaajille soveltuvia purjeveneitä, joita ei messujen peruuntumisten vuoksi ole vielä laajemmin esitelty Suomessa. Mutta kuten alalle on nyt tyypillistä, veneilyn lisääntyminen näkyy myös Beneteaulla hurjana kysyntäpiikkinä. Tämä puolestaan on vaikuttanut veneiden saatavuuteen.

Rauhoittumisen merkkejä ei vielä kysynnässä näy. Beneteau-purjeveneiden maahantuoja Antti Saarisalo Ajola Yachtsista arvioi, että sama tilanne jatkuu vielä seuraavan vuoden-kahden ajan.

– Veneily kaiken kaikkiaan on lisääntynyt ja esimerkiksi käytettyjä veneitä vaihdetaan yhä isompiin. Käytettyjen veneiden tarjonta lähialueilla, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa, on kuitenkin heikentynyt. Monelle on tullut yllätyksenä, että harkittuaan käytettyä venettä se onkin mennyt nopeasti alta tai veneen kunto ei ole vastannut toiveita. Kysyntää uusille veneille onkin selvästi aiempaa enemmän, mutta se tulee näkymään toimitushaasteiden vuoksi myyntilukemissa vasta tulevina kausina, Saarisalo sanoo. 

Tuotantokapasiteettia lisätty

Ranskalainen Groupe Beneteau -konserni on vastannut kasvaneeseen kysyntään lisäämällä tuotantokapasiteettia myös yrityskaupoin. Konserni on hankkinut kaksi venetehdasta Portugalista, joissa valmistetaan jatkossa Beneteaun alle 40-jalkaisia moottoriveneitä.

– Lisäys ei valitettavasti silti mahdollista entiseen tapaan purjeveneiden tuotantopaikkojen varaamista ennakkoon ilman sitovia tilauksia asiakkailta. Loppuasiakkaat on tässä tilanteessa haluttu ymmärrettävästi priorisoida etusijalle maahantuojien venevarausten ohi. Esimerkiksi suositun Oceanis-malliston toimitusajat menevät tästä syystä pitkälti jo vuoteen 2023 yksittäisiä kappaleita lukuun ottamatta. Iloksemme onnistuimme kuitenkin varaamaan ensi kesäksi Suomeen kauan odotetun First 36:n ainoana Pohjoismaista. Lisäksi ensi syksynä Suomeen ovat tulossa ainakin Oceanis 40.1 ja 38.1, Saarisalo kertoo. 

Purjevene-esittely sovittavissa ennen ostopäätöstä

Sikaa säkissä ei silti tarvitse ostaa, vaikka matkustusvalmiutta saattaakin nyt tarvita joidenkin uusien purjevenemallien osalta ennen ostopäätöstä.

Beneteaun lähes koko mallisto oli tarkoitus esitellä tammikuussa Saksassa pidettävillä Boot Düsseldorf 2022 -messuilla. Juuri tulleen tiedon mukaan veistämö kuitenkin päätti vetäytyä näyttelystä pandemiatilanteen kiristyttyä. Suomen maahantuonnista vastaavalta Ajola Yachtsilta voi kuitenkin tiedustella venenäyttömahdollisuuksista. Naantalin Rymättylässä sijaitsevalla telakalla on varastokappaleina pari pienempää päivä- ja retkipurjehdukseen sekä kisaamiseen soveltuvaa vauhdikasta Firstiä, 14-jalkainen sekä viime kesänä ensi kertaa Suomeen saapunut 24-jalkainen ranskatar. Yksityisnäytön voi sopia niiden lisäksi myös muun muassa kahden hytin Oceanis 30.1:een, kolmihyttiseen 38.1:een sekä Oceanis 40.1:een neljällä hytillä. 38.1:tä lukuun ottamatta venemallit tulevat olemaan helmikuussa esillä myös Vene 22 Båt -messuilla Helsingissä.

Ajola Yachtsin kautta myös koepurjehdus on usein järjestettävissä, esimerkiksi keväällä Rymättylään ja suurten jahtien osalta Beneteaun ympärivuotisessa käytössä olevaan koeajokeskukseen Espanjan Barcelonaan. 

Elokuun huipennuksena kauan odotettu ensiesittely: First 36!

Beneteau First 36
Suomen kesä huipentuu elokuussa Helsingin Uivaan venenäyttelyyn, jonne saadaan näillä näkymin pitkään odotettu Beneteau First 36 ensimmäisenä Pohjoismaista esille ja myyntiin. Niin kutsutussa racer-cruiserissa yhdistyvät modernilla tavalla kisapursien ja retkiveneilyyn suunniteltujen perhepursien parhaat piirteet. Kuva: Beneteau, Ajola Yachts

Suomen kesä huipentuu elokuussa Helsingin Uivaan venenäyttelyyn, jonne saadaan näillä näkymin pitkään odotettu Beneteau First 36 ensimmäisenä Pohjoismaista esille ja myyntiin. Niin kutsutussa racer-cruiserissa yhdistyvät modernilla tavalla kisapursien ja retkiveneilyyn suunniteltujen perhepursien parhaat piirteet. Suorituskykyisen, eloisan ja perään saakka levenevän veneen luvataan plaanaavan keskituulissa. Purjehdus onnistuu niin kahden hengen kuin täydelläkin kisamiehistöllä, vinssejä on vakiona kolme paria, asuintilat ovat väljät ja hyttejä on kolme. First 36:n rungon linjat ovat Sam Manuardin käsialaa, muotoilusta vastaa mm. Wally-pursien parissa työskennellyt Lorenzo Argento. 

Maailmanlaajuinen kysynnän kasvu hidastaa purjeveneiden tuontia

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Suomessa rekisteröitiin viime vuonna yhteensä 22 uutta purjevenettä. Tämä vuosi näyttää asettuvan samaan suuruusluokkaan. Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä purje- ja moottoriveneitä sekä moottoriteholtaan vähintään 15 kilowatilla eli yli 20 hevosvoimalla varustettuja vesikulkuneuvoja.

Myydyin purjevenemerkki on Beneteau, jonka mallistosta myytiin Suomeen kumpanakin vuonna viisi venettä. Tämän vuoden suosituin purjevenemalli Suomessa ja Beneteaulla on Oceanis 30.1, jota rekisteröitiin Suomeen kaksi kappaletta. Kasvanut kysyntä ei siis vieläkään näy uusien purjeveneiden rekisteröintiluvuissa. Syynä ovat ainakin pitkäksi venähtäneet toimitusajat.

– Purjeveneiden maailmanlaajuinen kysynnän kasvu pandemia-aikana on meillä näkynyt siinä, että uusien purjeveneiden toimitusmäärät Suomeen eivät ole päässeet kunnolla kasvuun. Olemme edelleen myyneet viitisen uutta purjevenettä vuosittain, vaikka kysyntää olisi huomattavasti enemmän, Saarisalo kertoo. 

Malliston uudistaminen jatkuu

Kysynnän ja tuotannon aiheuttamista haasteista huolimatta Beneteau on pystynyt jatkamaan mallistonsa uudistamista, joista erittäin mielenkiintoinen kolmen kärki on Oceanis 34.1 sekä pian lanseerattavat First 36 ja Oceanis 30.1:een tuleva sähkömoottorisovellus.

Beneteau Oceanis 34.1
Silmiä hivelevän solakka Oceanis 34.1 on modernin runkomuotonsa ansiosta aiempaa nopeampi, mutta samalla jopa tilavampi kuin edeltäjänsä. Kuva: Beneteau, Ajola Yachts

– Näistä kuulemme pian lisää. Hyvä uutinen on sekin, että pienempien First-malliston veneiden tuotantomäärät ovat sen verran isompia, että niitä on tällä hetkellä edelleen saatavissa ensi kesäksi.