Alexander Lindholm ratamoottoriveneilyn F4-luokan Suomen mestariksi

Ajankohtaista

Alexander Lindholm on ratamoottoriveneilyn F4-luokan uusi Suomen mestari. Mestaruus on jatkoa Lindholmin menestysputkelle, johon lukeutuvat Suomen mestaruus vuodelta 2019 ja maailmanmestaruus 2020.

Alexander Lindholm
Alexander Lindholm. Kuva: Saku Sydänmaanlakka/ RaceWKND!

Mestaruus ratkesi, kun kauden viimeinen osakilpailu Jyväskylässä jäi koronarajoitusten vuoksi ajamatta. Kausi oli paitsi kovatasoinen mutta myös jännittävä. Lindholm voitti toiseksi sijoittuneen, tämän vuoden maailmanmestarin Sami Reinikaisen ja kolmanneksi yltäneen Viron Stefan Arandin vain kolmen pisteen erolla.

– Vastassa oli niin kovia kuljettajia, että täytyy olla todella tyytyväinen tulokseen. On hienoa, että RaceWKND:n vetämässä sarjassa on niin monta kovaa kuskia mukana. Harmittaa kuitenkin, että vauhti ei tänä vuonna riittänyt MM-kultaan asti, summaa Lindholm kauttaan.

Maailmanmestari Reinikainenkin on tyytyväinen tulokseen.

– Kausi oli positiivinen yllätys. Vene toimi ja ajo tuntui hyvältä alusta asti. Testitunteja oli kesällä paljon ja koko ajan saatiin kehitystä aikaiseksi. Veleiro racing Tiimin ja perheen tuki oli huippua koko kesän ajan ja yksi tärkeimmistä avaimista tulokseen. SM kulta meni ansaitusti Alexander Lindholmille. Heillä oli vauhti kunnossa ja Alexander ajoi virheettömästi. Hattu päästä heille, sanoo Reinikainen.

Lindholm ja Reinikainen jättävät F4-luokan

Lindholm, 25, on kilpaillut F4-luokassa jo pitkään ja lähtee ensi kaudeksi hakemaan uusia haasteita.

– Unelmani on päästä F2-luokkaan. Tällä hetkellä sen tavoittaminen näyttää vaikealta, mutta yritämme parhaamme. Selvää kuitenkin on, että emme tule kilpailemaan F4-luokassa ensi kautena. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana auttamassa meitä sekä RaceWKND:n organisaatiota, joka on järjestänyt hienon sarjan, Lindholm sanoo.

Reinikainen, 37, puolestaan laittaa ajohanskat ainakin toistaiseksi kokonaan naulaan.

– Osaltani kilvan ajo päättyy ainakin toistaiseksi tähän kauteen. Jatkossa keskityn Tyttäreni Adele Servin ajoihin. Ensi kaudella hän nousee junnuista GT-15 luokkaan, joten töitä riittää, jotta saadaan kalusto iskuun, kertoo Reinikainen.

Lajin tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka kaksi kärkikuljettajaa jättävätkin F4-luokan.

– F4-luokka ja ratamoottoriveneily yleisemmikin ovat olleet nosteessa viime vuodet. Uskon että Suomessa ajetaan myös ensi kesänä erittäin kovatasoista F4-sarjaa, ja että kuljettajamme taistelevat jälleen tosissaan maailmanmestaruudesta, sanoo Suomen Purjehdus ja Veneilyn kilpaveneilyvastaava Mikaela Dunderfelt.

Kaikkien veneluokkien SM-sarjojen tulokset:  https://spv.fi/kilpaveneily-tulokset/