Terhi ABS-veneitä jo 50 vuotta

Ajankohtaista

Liki jokaisesta suomalaisesta mökkirannasta löytyviä Terhin ABS-veneitä on valmistettu jo 50 vuoden ajan. 8.2.1972 tasavallan presidentti Urho Kekkonen käynnisti Pohjoismaiden suurimman pienvenetehtaan Rymät­tylän kalastuspitäjässä. 50-vuotissyntymäpäivänä lähtee maailmalle jo 229 182. Terhi, tehden Rymät­tylän tehtaasta tänäkin päivänä Pohjoismaiden suurimman venetehtaan valmistusmääriltään.

Terhi-historia 1

Laatuvene perämoottoreiden pariksi

Terhi-veneiden tarina sai alkunsa, kun vuodesta 1962 Terhi-perämoottoreiden päämyyjänä toiminut Korpivaara Oy halusi tarjota perämoottoreidensa pariksi tasokkaan veneen. Vuonna 1971 Korpivaara perusti Konemuovi Oy:n, josta oli tuleva uusien veneiden tehdas. Tuotannosta haluttiin alusta alkaen suuria sarjoja sekä tasalaatuisia, kestäviä veneitä. ABS-muovi valikoitui valmistusmateriaaliks erinomaisten ominaisuuksiensa ansiosta. Suuren ja modernin tehtaan lisäksi myös valmistusmateriaali oli eurooppalaisittain harvinaisuus.

Terhi-historia2

Monipuolinen mallisto

Vuonna 1972 alkoi Terhi-veneiden tuotanto kolmen mallin voimin. Ensimmäisiä Terhi 240-, Terhi 310- ja Terhi 390-venemalleja vietiin heti peräti 11 maahan ja kahdessa vuodessa oli veneitä valmistettu jo 10 000 kappaletta. Vuosikymmenten saatossa Terhi-veneiden mallisto on kehittynyt ja muovautunut aina veneilijöiden toiveiden mukaan. Mallistossa on nähty liki 70 eri mallia, soutu- ja moottoriveneistä aina kajakkeihin ja purjeveneisiin. Pisimpään mallistossa ollut Terhi 440 lanseerattiin vuonna 1976. Vuonna 2021 Terhiltä tuli aurinkovoimalla toimiva neljän veneen sähkövenemallisto.

Terhi-historia 3

Uppoamaton rakenne

Malliston muutoksista huolimatta on Terhi-veneiden valmistustekniikka pysynyt samana. Terhin venetehdas on edelleenkin ainoa eurooppalainen venetehdas, joka valmistaa veneensä tyhjiömuovaamalla ABS-muovista. Veneiden valmistus tapahtuu muovaamalla kahdesta ABS-muovilevystä veneen ulko- ja sisäkuoret, joiden väli täytetään vettä hylkivällä polyuretaanivaahdolla. Vaahto turpoaa tiivistyen kuorien väliin toimien niin rakenteen vahvistajana kuin kellukkeena. Kerrosrakenne vaimentaa tehokkaasti ääntä ja tekee veneestä täysin uppoamattoman, vaikka osiin sahattuna.  Valmistuksesta jäävät ylijäämämateriaalit kerätään talteen ja rouhitaan uudelleen käyttöön, minimoiden valmistusjätteen. Elinkaarensa päässä olevat Terhit voidaan hyödyntää energiaksi jätteenpolttolaitoksessa polttamalla.

Terhi-historia 4

Vielä 50 vuoden jälkeenkin Terhit ovat yhä vuosittain Suomen myydyimpien veneiden joukossa. Vuosikymmenten suurta suosiota selittänee Terhin tasaisen laatu, turvallisuus, kestävyys ja jatkuva uusiutumiskyky.

Lue lisää ja tutustu mallistoon: terhi.fi