Suomen venevienti hurjassa kasvussa

Ajankohtaista

Suomen veneteollisuuden vienti on hurjassa kasvussa: alkuvuoden aikana viennin arvo kasvoi peräti 68 prosenttia. Tullitilastojen mukaan suomalaiset venevalmistajat veivät yhä enemmän ja yhä arvokkaampia veneitä. Syksyn veneuutuuksia esitellään loppuviikon ajan Helsingin Uivassa venenäyttelyssä Lauttasaaressa. 

Suomen veneviennin arvo kasvoi tämän vuoden tammi–toukokuussa peräti 68 prosenttia ja kappalemääräinen venevienti 53 prosenttia viime vuoteen verrattuna, kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju. Veneala esittäytyy tänä viikonloppuna Helsingin Uivassa venenäyttelyssä Lauttasaaressa. 

Suomen veneala on selvästi vientiteollisuutta: alkuvuoden aikana viennin arvo oli reilut 125 miljoonaa euroa ja tuonnin alle 30 miljoonaa. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkilöä. 

”Suomalaisten venevalmistajien kasvuvauhti ja aktiivinen tuotekehitys näkyvät myös Lauttasaaressa järjestettävässä Helsingin Uivassa venenäyttelyssä, jossa on viikonlopun ajan esillä peräti 259 venettä”, venealan keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju kertoo. 

Ruotsin ja Norjan markkinat vetävät veneitä

Venevientiä vauhditti etenkin hyvin sujunut venekauppa suurimmissa vientimaissa Ruotsissa ja Norjassa. Euroissa mitattuna vienti Ruotsiin lisääntyi alkuvuoden aikana yli 31 prosenttia ja vienti Norjaan 17 prosenttia. Ruotsiin vietiin yli 3100 venettä yhteisarvoltaan 37,8 miljoonaa euroa, Norjaan reilut 2800 venettä ja viennin arvo oli 36,6 miljoonaa.

Kolmanneksi suurin vientimaa oli Malta. Sinne vietiin vain kaksi Suomessa valmistettua venettä, mutta niiden yhteisarvo oli 30,9 miljoonaa euroa.

Veneteollisuuden koko viennin arvo oli alkuvuoden aikana 125,1 miljoonaa euroa. Kappalemääräisesti kokonaisvienti nousi 53 prosenttia ja tullitilastojen mukaan veneitä vietiin yli 6500 kappaletta. 

Myös venetuonti on vahvassa kasvussa: tuonti lisääntyi tammi–toukokuussa peräti 84 prosenttia. Tuonnin arvolla mitattuna eniten veneitä tuotiin Puolasta (3,9 miljoonaa euroa, 107 kappaletta). Seuraavana ovat USA (1,6 milj. €, 171 kpl) sekä Italia (1,1 milj. €, 4 kpl). Kaikkiaan tuonnin arvo oli vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana 29,4 miljoonaa.

Kotimaassa ennakoidaan pientä kasvua

Kotimaassa uusien veneiden myynti on pysynyt kutakuinkin viime vuoden tasolla. Rekisteröitäviä, eli yli 20 hevosvoiman moottorilla varustettuja tai yli 5,5 metriä pitkiä veneitä rekisteröitiin heinäkuun loppuun mennessä reilut 3000 kappaletta, 1,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Uusien purjeveneiden rekisteröinnit sen sijaan nousivat viime vuoden 12 kappaleesta 20 veneeseen. 

”Suunta on kuitenkin ollut useamman vuoden ylöspäin. Uskon, että vuoden lopussa päädytään edeltävien vuosien tapaan pieneen, 1–4 prosentin kasvuun. Suomalaiset eivät ole lopettaneet veneilyä, mutta hankintoja on siirretty”, Jouko Huju arvioi. 

Kaikista rekisteröidyistä veneistä 63 prosenttia oli alle 5,5 metrin pituisia. 

Kotimaan markkinatilanteesta kertoo myös perämoottoreiden myynti, joka laski viime vuodesta 0,5 %. Tammi-kesäkuussa suomalaisten maahantuojien kautta toimitettiin kotimaan myyntiin ja vientiin reilut 17 000 konetta. Kotimaahan näistä myytiin reilut 8000 konetta, 5,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Uivassa venenäyttelyssä laiturit täynnä

Suomalainen veneteollisuus ja maahantuojat esiintyvät Finnboatin Uivassa venenäyttelyssä jo 39. kerran. Lauttasaaressa HSK:n kerhosatamassa näyttely järjestetään 19. kertaa. 

Uivassa on nähtävänä kaikkiaan 259 venettä, joista purjeveneitä on 20. Näytteilleasettajia on yhteensä 119. Uiva venenäyttely on auki Lauttasaaressa sunnuntai-iltaan 21. elokuuta saakka. 

”Syksyn näyttelyssä myytävät veneet ovat tyypillisesti hieman suurempia retki- ja yhteysveneitä, joita tilataan seuraavalle veneilykaudelle. Tyypillisesti ne ovat daycruiser-kokoluokan 6–8 metriä pitkiä veneitä, jotka ovat suuri ryhmä myös rekisteröintitilastossa”, Huju sanoo. 

 

Suomalainen veneala numeroina

Veneteollisuuden ja kaupan kokonaisliikevaihto vuonna 2015 oli noin 488 miljoonaa euroa (alv 0 %) Finnboatin jäsenyritysten liikevaihdolla mitattuna. Tästä teollisuuden vienti (veneet ja varusteet) oli n. 239,5 miljoonaa euroa.   

Venevienti tammi–toukokuu 2016

Lähde: tullitilasto

Viennin arvo 125,1 milj. € (+ 68 %)
Vienti kappalemääräisesti 6514 kpl (+ 53 %)

Suurimmat vientimaat:

Ruotsi 37,8 milj. €   (+ 31,2 %) 3141  kpl        
Norja 36,6 milj. €  (+ 17 %) 2838 kpl
Malta 30,9 milj. €  / 2 kpl   
Saksa 3,4 milj. € (+ 23 %) 173 kpl 
Ranska  2,9 milj. € (+110 %) 120 kpl

Venetuonti tammi–toukokuu 2016

Tuonnin arvo 29,4 milj. (+ 84,1 %)

Suurimmat tuontimaat:

Puola 3,9 milj.€ / 107 kpl
USA 1,6 milj. € / 171 kpl
Italia 1,1 milj. € / 4 kpl

Veneiden rekisteröinnit

Veneiden rekisteröintejä (yli 20 hv, yli 5,5 m) 3094 kpl (-1,2 %)

Uusia purjeveneitä 22 kpl (2015; 12 kpl).

Rekisteröintien jakautuminen kunnittain tammi-heinäkuu 2016:

Helsinki 281 kpl
Turku 162 kpl
Espoo 139 kpl
Tampere 108 kpl
Porvoo 92 kpl

Rekisteröintien jakautuminen maakunnittain tammi-heinäkuu 2016:

Uusimaa 27,3 %
Varsinais-Suomi 15,3 %
Pirkanmaa 8,6 %

Perämoottorit

Tukkutoimitustilasto tammi–kesäkuu 2016

Suomalaisten maahantuojien toimitukset + 0,5 % / 17030 kpl (kotimaa + vienti) 
Toimitukset kotimaahan – 5,6 % / 8349 kpl