Suomelle kolmoisvoitto Formula 4 -veneiden MM-kisoista

Ajankohtaista

Viikonloppu oli kotimaiselle kilpaveneilylle jättimenestys. Italian Viveronessa ajetut Formula 4 -luokan MM-kisat olivat suomalaiskuljettajien näytöstä. Ruotsin Östhammarissa ajetut GT15-luokan MM-kisat päättyivät myös iloisiin suomalaistunnelmiin.

Suomelle kolmoisvoitto F4-veneiden MM-kisoissa
Kuva: Petri Riipinen

Vuosi sitten Suomalaiskuljettajat pääsivät juhlimaan Viveronessa kahta MM-mitalia, kun Tuukka Lehtonen ajoi maailmanmestariksi ja Alexander Lindholm pronssille. Lehtonen ei ollut mukana tämän vuoden MM-kisoissa, mutta Lindholm lähti kirkastamaan mitalinsa väriä yhdessä Roope Virtasen, Totti Kemppaisen ja Alec Weckströmin kanssa.

Suomalaiskuljettajat näyttivätkin kaapin paikan kilpakumppaneilleen heti alusta alkaen. Sunnuntai-iltana palkintokorokkeella nähtiinkin kokonaan sinivalkoiset palkintokorokejuhlat ja upea kolmoisvoitto.

Lindholm ajoi lauantaina 26. syyskuuta ajetuissa aika-ajoissa paalupaikalle ja voitti viikonlopun kaikki kolme lähtöä. Tuore maailmanmestari on luonnollisesti enemmän kuin tyytyväinen arvokisoihinsa.

– Tuntuu todella hyvältä. Mestaruutta lähdimme hakemaan ja se saavutettiin, Lindholm kertoo.

Hän toteaa, että viime vuodesta oli hieman etua, koska rata oli pitkälti samanlainen. Olosuhteet olivat Lindholmin mukaan kuitenkin haastavat varsinkin lauantain aika-ajoissa.

– Keli oli aika tuulinen ja haastava. Sääolojen vähän rauhoituttua sain ajettua hyvän ajan aika-ajoissa ja silloin tiesin, että meillä on mahdollisuudet taistella voitosta. Kaikki meni oikeastaan täysin nappiin, mutta ehkä lähtöjen kanssa oli pieniä ongelmia, sanoo Lindholm

MM-hopealle ajoi Alec Weckström, joka ajaa vasta toista vuottaan tosissaan kilpaa. Hän kertoo olevansa onnellinen mitalistaan, mutta nälkää jäi edelleen varastoon ensi kautta varten.

– Fiilikset ovat hyvät, mutta totta kai voittoa lähdin hakemaan. Kyyti ei tällä kertaa aivan riittänyt, mutta hyvä tulos kumminkin, sanoo Weckström.

Roope Virtanen saalisti pronssisen mitalin Italiasta ja on kisaan erittäin tyytyväinen.

– Kisat menivät aika nappiin. Lauantain aika-ajoissa ylsin toiseksi ja lähdöt onnistuivat hyvin. Vauhtia olisi saanut olla enemmän, mutta taistellen sai hienon tuloksen aikaiseksi, Virtanen kertoo.

Suomalaisten mahtavan kokonaispanoksen täydensi Totti Kemppainen, joka sijoittui MM-kisoissa viidenneksi.

GT15-luokassa myös arvometallin hohtoinen sunnuntai

Ruotsin Östhammarissa ajetut GT15-luokan MM-kisat saivat suomalaisittain kaksijakoisen alun. Lauantain aika-ajoissa Oliver Martin ajoi komeasti neljänneksi, mutta kolmanneksi sijoittunut Arthur Sundbäck hylättiin ajonsa jälkeen. Näin ollen hän joutui lähtemään joukon hänniltä ensimmäiseen kisastarttiin.

Martin nosti ensimmäisessä lähdössä sijoitustaan yhdellä pykälällä ja oli kolmas. Tämä oli hänen loppusijoituksensa myös kilpailun päätteeksi.

– Kaikki meni oikein hyvin varsinkin lauantaina. Sunnuntaina kilpailun kolmannessa erässä oli ongelmia, joiden takia jouduin lähtemään neljänteen erään joukon takaa. Pääsin kuitenkin nousemaan sieltä ihan kivasti, Martin sanoo.

Kilpailun päätyttyä Martin oli vielä neljännellä sijalla, mutta Latvian Nils Slakteris hylättiin jälkikatsastuksessa.

Sundbäck ajoi tasaisen laadukkaan arvokilpailun. Hän nousi ensimmäisessä erässä perältä aina seitsemänneksi asti ja sijoittui lopulta kokonaiskisassa kuudenneksi.

– Olen tyytyväinen omaan kisaani. Aika-ajon kolmas sija oli todella hieno homma, mutta sitten kävi niin kuin kävi. Varsinkin lauantain nousu takaa jäi positiivisena pinnalle, kertoo Sundbäck.

Maailmanmestariksi Ruotsissa ajoi kotikisassaan Hilmer Wiberg ja hopealle Viron Joonas Lember.