Koronavuosi nosti erityisesti pienten moottoriveneiden kysyntää

Ajankohtaista

Suomen veneala sai koronasta sekä haittaa että hyötyä. Kevään äkkipysäyksen jälkeen loppuvuosi oli vahvaa kasvua: yritysten liikevaihto kasvoi 11 prosenttia ja alkuvuodesta pahiten kärsinyt venevientikin pääsi takaisin kasvuun toisella vuosipuoliskolla. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto on yli 600 miljoonaa euroa.

Finnboat järjesti Uivan venenäyttelyn Helsingin Lauttasaaressa 2020
Finnboat järjesti Uiva Flytande -venenäyttelyn Helsingin Lauttasaaressa 2020.

”Kotimaan matkailun ja mökkeilyn suosio nostivat alle 7 m moottoriveneiden kaupan kaksinumeroisiin kasvulukuihin”, kertoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Kansainvälinen kauppa koki maailmanlaajuisen laskun, mutta toimitusketjut pääsivät uudelleen vauhtiin toisella vuosipuoliskolla. Koko vuoden vienti jäi kuitenkin hieman miinukselle. Tullin ennakkotilaston mukaan viennin arvo laski 3 % ja Suomesta vietiin veneitä tammi–marraskuussa 2020 kaikkiaan 245 miljoonalla eurolla. Veneitä vietiin yhteensä yli 10000 kappaletta kaikkiaan 37 maahan. Yritysten ilmoittama venealan koko vuoden vientilaskutus oli arvoltaan 319 miljoonaa euroa, josta veneviennin osuus oli 273 miljoonaa euroa.

Tärkeimmät vientimarkkinat ovat edelleen länsinaapurimme Ruotsi ja Norja. Ruotsin viennin arvo kääntyi jo 31 % kasvuun ja markkinalle vietiinkin tammi–marraskuussa lähes 5000 venettä. Norjan alkuvuoden viennin lasku taittui loppuvuonna, mutta tammi-marraskuun viennin arvo jäi silti vielä 7 % miinukselle. 

Luksuspurjeveneiden vienti

Pohjanmaan luksusluokan purjeveneiden valmistajien vientimenestys jatkuu. Suurimpana vientimarkkinana tammi-marraskuussa 2020 pysyi Iso-Britannia kahdella purjeveneellä, joiden yhteisarvo oli 28 miljoonaa euroa. Toisella sijalla oli neljän purjeveneen ja 13 miljoonan euron arvolla Italia. Malta nousi takaisin purjeveneiden vientimarkkinoiden kolmannelle sijalle yhden 5 miljoonan euron arvoisen veneen toimituksella.

Kotimaan venerekisteröinnit kasvoivat 19 %

Kotimaan venekauppa koki täydellisen äkkipysäyksen koronan ja koronarajoitusten aiheuttamana keväällä 2020. Koko vuosi nousi kuitenkin vahvaan kasvuun veneiden rekisteröintimäärien kasvaessa 19 prosentilla. Uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin viime vuonna jo lähes 5000 kappaletta ja vahvimmat kasvuluvut nähtiin alle 7 m moottoriveneiden kokoluokassa ja vesijeteissä. Traficomin ylläpitämään venerekisteriin on merkittävä yli 5,5-metriset tai yli 20 hv moottorilla varustetut veneet. Finnboatin jäsenkunnan raportoima tukkutoimitustilasto kattaa myös muut kuin rekisteröitävät veneet ja korkeintaan 5,5 m kokoluokan moottori- ja pienveneiden toimitukset kasvoivat tukkutoimitustilastojen perusteella 4 % vuonna 2020.

Käytettyjen veneiden kaupasta ei ole aivan vastaavia tilastoja saatavissa, mutta Traficomin ylläpitämän venerekisterin mukaan veneiden omistajavaihdokset kasvoivat yli 30 %. Tätä tukevat myös Finnboatin venevälitystä tekevien yritysten näkemykset kaupan kasvusta. Isompien veneiden toimitusajat ovat pitkiä, mikä on osasyy siihen, että niiden ensirekisteröinnit eivät olleet kasvussa vuonna 2020. Kasvanut kotimaan kysyntä johti käytettyjen veneiden kaupan erittäin voimakkaaseen yli 30 % kasvuun.

Perämoottorit edelleen suosiossa

Finnboatin jäsenkunnan raportoima perämoottoreiden tukkutoimitustilasto kertoo pienten perämoottoriveneiden suosiosta: Suomessa myytävistä perämoottoreista lähes 80 prosenttia on enintään 60-hevosvoimaisia, mutta pitkän aikavälin trendinä on pienten perämoottorien toimitusmäärien lasku. Vastaavasti sähköperämoottoreiden suosio erityisesti soutuveneiden moottoreina jatkaa kasvamistaan ja niiden tukkutoimitukset nousivat 26 % jo 6530 kappaleeseen vuonna 2020. Heittokalastajien suosimien sähköisten keulamoottorien tukkutoimitukset kasvoivat peräti 92 % 2130 kappaleeseen. 

Polttomoottorikäyttöisiä perämoottoreita toimitettiin Suomeen 10019 kappaletta vuonna 2020 ja kasvu oli yli 75kW/100 hevosvoiman moottoreissa. Suurempien perämoottorien suosion kasvu näkyy kokonaismyynnin arvon nousuna.

Vesikulkuneuvojen tuonti kääntyi laskuun

Suomeen tuotiin viime vuonna eniten vesikulkuneuvoja Meksikosta. Meksikon tuonnin arvo laski 30 % ja lähes 3500 kappaleesta käytännössä kaikki olivat vesijettejä. Niistä suurin osa tullattiin EU-alueelle Suomen kautta ja vietiin edelleen muualle Eurooppaan ja Suomeen myytäväksi uusia jettejä jäi hieman yli tuhat kappaletta.

Muu noin 5000 kappaleen tuonti oli pääasiassa pienveneitä. Niissä suurin tuontimaa oli Puola, josta tuonnin arvo kasvoi 27 % (9,4 miljoonaa euroa, 282 kpl).

Vientitilasto 10 suurimman maan osalta tammi-marraskuussa 2020:

Vientitilasto 2020

Tuontitilasto 5 suurimman maan osalta tammi-marraskuussa 2020:

Tuontitilasto_2020

Yritysten liikevaihto

Finnboatin jäsenyritysten liikevaihdot vuonna 2020 milj. euroa (alv 0 %, valmistaja- ja maahantuojahinnoin):

Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto 2020

Venealan suhdannebarometri ennakoi kovimman kasvun taittumista

Finnboat on perinteiseen tapaan kerännyt jäsenistöltään liikevaihtoon ja henkilöstöön kohdistuvia arvioita vuodelle 2021. Venealan suhdannebarometri vuodelle 2021 ennakoi positiivisia näkymiä, mutta kovimman kasvun taittumista. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 49 prosentissa yrityksistä ja 44 prosenttia uskoo liikevaihdon pysyvän ennallaan.

Työllisyyden odotetaan pysyvän edelleen hyvällä tasolla. 67 % yrityksistä arvioikin henkilöstön määrän pysyvän samana ja 31 % arvioi henkilöstön määrän kasvavan vuonna 2021. Henkilöstön arvioi pienenevän vain 2 % yrityksistä.

Henkilöstö vuodelle 2021

31 % yrityksistä arvioi henkilöstön määrän kasvavan (19 % edellisvuonna)

2 % yrityksistä arvioi henkilöstömäärän pienenevän (1 %)

67 % yrityksistä arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan (80 %).

Liikevaihto vuodelle 2021

49 % yrityksistä arvioi liikevaihdon kasvavan (48 % edellisvuonna)

7 % yrityksistä arvioi liikevaihdon pienenevän (9 %)

44 % yrityksistä arvioi liikevaihdon pysyvän ennallaan (43 %).

Henkilöstön lomautuksia on vuonna 2020 toteutettu 19 %:ssa barometriin vastanneista 145 yrityksestä (7 % edellisenä vuonna), mikä kertoo koronan ja koronarajoitusten aiheuttamista haasteista keväällä 2020.