Inkoon venehotellilla ennätyskevät

Ajankohtaista

Inkoon Venehotelli oli täynnä jo viidettä talvea peräjälkeen. Uusi halli valmistuu aikataulussaan syyskuussa ja uusien paikkojen varaus on nyt käynnissä. Veneet lähtivät hallista vesille tänä keväänä aiemmin kuin koskaan.

Inkoon venehotelli on mukana Helsingin Uivassa venenäyttelyssä 2020.

Maamme ainoa veneiden hyllysäilytykseen erikoistuva yritys, Inkoon Venehotelli on saanut nähdä läheltä suomalaisten kiihtyvän veneilykuumeen. Taustalla on pidempiaikainen trendi, jonka myötä hallin paikat ovat olleet loppuun myytyjä jo viisi vuotta.

”Olisimme voineet vastata kysyntään nostamalla hintoja, mutta sen sijaan päätimme rakentaa toisen hallin. Veneen omistamisen helppous näyttää kiinnostavan veneilijöitä, ja meistäkin on mukavaa, jos voimme osaltamme kasvattaa veneilyn suosiota”, kertoo venehotellin vetäjä Kristian Räme.

Uuden hallin rakentaminen alkoi maaliskuussa ja se on jo noussut harjakorkeuteensa, hieman aikataulusta edellä. Hanke on kiinnittänyt huomiota, joten kyselyjä uusista paikoista on tullut ennen varsinaisen myynnin aloittamista. Varauksia on jo voitu ottaa vastaan, sillä halli vamistuu aikataulun mukaan ennen ensi talvisäilytyskautta.

Tänä vuonna leuto talvi, aikainen kevät ja koronavirus ovat vaikuttaneet siihen, että puolet nykyisen hallin 250 veneestä oli jo huhtikuussa lähtenyt vesille palvelemaan veneilijöitä. Toukokuun päätyttyä veneitä oli jäljellä enää 15 %, joka on vain hieman enemmän kuin se määrä veneitä, joka säilytetään hallissa myös kesällä. Osa asiakkaista nimittäin laskee veneen veteen vain käyttöpäiviksi.

”Kesäkauden hotellipalvelu yleistyy sitä mukaa, kun veneilijät huomaavat palvelun edut. Venehotellin asiakas ei niin halutessaan tarvitse lainkaan vakituista laituripaikkaa. Ajoittain pestävän veneen pohjaa ei myöskään tarvitse maalata myrkkymaalilla. Huoleton säilytysratkaisu säästää monin tavoin aikaa, rahaa ja hermoja. USA:sta oppimamme tehokkaan menetelmän ansiosta voimme tarvittessa siirtää veteen kymmenen venettä tunnissa”, Räme kertoo.

Uusi halli tuplaa kapasiteetin yli 400 veneeseen. Halli on suunniteltu varta vasten 5-11,5 metriä pitkien moottoriveneiden säilytystä ja huoltoa varten.

Ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään jälleen erityistä huomiota sekä rakennuksessa että huoltotoiminnassa. Myös uusi halli lämmitetään maalämmöllä ja pesuvedet suodatetaan puhtaiksi. Lisäksi asiakkaille on tulossa sähköautojen latauspisteitä.

Inkoon Venehotelli on mukana Helsingin Uivassa venenäyttelyssä 13.–16.8.2020. Tervetuloa tutustumaan palveluihin!

Inkoon Venehotelli on moottoriveneiden hyllysäilytykseen soveltuva halli ja venepalveluita tarjoava yritys Inkoon Kalasatamassa. Erikoisvalmisteisen trukin ansiosta veneen laskeminen hyllystä veteen vie vain noin 5 minuuttia. Veneet ovat Venehotellissa turvassa säältä ja ilkivallalta. Hotellilta saa myös toiveiden ja tarpeiden mukaiset pesut, maalaukset, korjaukset ja moottorien kausihuollot. Inkoon Venehotelli on ensimmäinen ja ainoa laatuaan Suomessa. Hyllysäilytys on peräisin Yhdysvalloista ja se kasvattaa suosiotaan kaikkialla maailmassa. Venehotelli voi korvata laituripaikan, kun vene lasketaan vesille vain käyttöä varten. Hyllysäilytys soveltuu parhaiten 5 – 11,5 metristen moottoriveneiden säilytykseen. Venehotelli on perinteistä hallia ympäristöystävällisempi sälytystapa, koska veneiden pesuvedet suodatetaan, öljyt ja kemikaalit hävitetään asianmukaisesti, halli lämmitetään maalämmöllä ja lämmitettävää pinta-alaa per vene on vähemmän. Venehotelli on veneilijöiden perustama, johtama ja omistama. Hotelli siirtyi maaliskuussa 2020 yrityskaupan myötä uudelle omistajalle.