Quo vadis, venemyynti?

Blogi

Uiva 2015 on takana ja upeat elokuun helteet ovat vaihtuneet syksyn sateisiin. Suurin osa veneilijöistä miettii jo veneen nostoa, puhdistusta, huoltoa ja talvisäilytystä. Jotkut asiaa enemmän ajatelleet ovat ymmärtäneet syksyn veneenvaihdon edut; vanhan veneen huollosta ja talvisäilytyksestä ei tarvitse murehtia kun jättää sen jälleenmyyjän vastuulle uuden veneen luovutuksen ollessa vasta seuraavana keväänä. Miksi kaikki eivät tee näin? Syitä on varmasti monia, mutta yksi niistä on taloudellinen tilanne.

Maailmantalouden kasvu tulee jäämään tänä vuonna hieman viime vuotta hitaammaksi.  Ekonomistit arvioivat myös, ettei vuoden 2016 maailmantalouden kasvu juuri elvy edellisvuosien vauhdista. Suomen kannalta erityisen ongelmallista on myös Venäjän taantuma ja ruplan kurssin heikko arvo.  Onneksi Suomen venevienti niin Pohjoismaihin kuin muualle euroalueelle on vetänyt tänä vuonna hyvin. Viennin onnistuminen paikkaa kotimaan laskevaa kokonaismyyntiä, mutta silti Suomen osuus on monelle venevalmistajalle noin kolmannes kokonaismyynnistä, joten merkityksetön se ei ole missään nimessä.

Viime vuodet ovat vahvasti osoittaneet, että uudet venemallit myyvät hyvin, mutta samalla venemallien elinkaari on lyhentynyt merkittävästi.  Viisi vuotta vanha venemalli on uutta venettä hankkivien asiakkaiden mielestä auttamattomasti vanha ja vaatii uudistamista rippumatta siitä, ovatko veneen tuotekehityskustannukset kuolettuneet vai eivät. Uusia malleja on kehitettävä jatkuvasti.  Markkinointi muuttuu myös kovaa vauhtia asiakkaiden siirryttyä yhä selvemmin verkkoon, josta tiedon pitää olla helposti löydettävissä. Digimarkkinointi mullistaa markkinoinnin ja myynnin, kun asiakkaat siirtyvät verkkoon, mutta myös tiedon johtamisen kannalta verkossa kaikki asiat voidaan mitata tarkasti ja monelta kantilta.  Printtimaailmassa mainonnan mittarina käytetään vain jälleenmyyjän ovea: tuleeko asiakkaita vai ei.

Sisältömarkkinointi on jo muutaman vuoden ollut selkeä trendi markkinointimaailmassa ja se on kehitetty digitalisoituneen ostamisen maailmaan. Tutkimuksien mukaan jopa 80 % ostopäätöksistä ja ensivaikutelmista muodostuu verkossa, ennen kuin ostaja on kohdannut yrityksen edustajaa/myyjää.  Liikkuvan kuvan merkitys venemarkkinoinnissa kasvaa ja asiakkaat haluavat päästä kokemaan veneilyn fiiliksen haluamallaan venemallilla jo verkossa. Youtube-videopalvelun ja muiden vastaavien alustojen merkitys kasvaa koko ajan, unohtamatta muun sosiaalisen median mahdollisuuksia tiedon jakamiseen.  Yleisesti ottaen konservatiivisissa venealan yrityksissä suurin hidaste digitalisaation käytön lisäämiseen markkinoinnissa ovat vanhentuneet asenteet ja ns. ”perinteinen yrityskulttuuri”. Yritysten johto epäröi ottaa riskiä uusien tapojen käyttämisessä. ”Näin on tehty aina ennenkin” -asenne vie yrityksen kuitenkin vääjäämättä kurimukseen tässä muuttuvassa markkinatilanteessa.

Nykypäivänä toimintaympäristön muuttuessa kovaa vauhtia ja kilpailun koventuessa on oikeiden osaamisten ja kyvykkyyksien kehittäminen oleellinen osa organisaation johtamista. Tänä päivänä kilpailutilanne pitää huolta siitä, että vanha ja perinteikäskin yritys jää jalkoihin, jos se ei kykene jatkuvasti uudistumaan.  Viestintä muuttuu vauhdilla ja yritykset, jotka hallitsevat sosiaalisen median kautta tapahtuvan viestinnän, ovat etulyöntiasemassa.

Digitalisoinnin ohella tapahtumamarkkinointi on veneveistämöille erittäin tärkeä viestinnän kanava.  Yksittäisenä tapahtumana helmikuun venemessut ovat vuoden tärkein tapahtuma niin uutuuksien kuin olemassa olevan malliston kannalta. Venemessut avaa uuden veneilykauden  esitellen uutuuksia, mutta samalla se on myös kaupallinen  tapahtuma,  jossa  tehdään merkittävästi kauppaa ja saadaan samalla jonkinlainen ensiarvio koko vuoden myynnistä.

Venemyynnissä siis pitää kehittää ja kehittyä jatkuvasti.  Ihmisen halu tavoitella vapauden tunnetta ja mielenrauhaa merellisessä ympäristössä ei kuitenkaan häviä mihinkään ja uusia veneitä tullaan myymään myös tulevaisuudessa, vaikka taloudelliset indikaattorit näyttäisivät mitä tahansa.

Juttu on julkaistu Finnboat News -lehdessä nro 3/2015