Vene 22 Båt valmistautuu jo uuteen aktiiviseen veneilykauteen

Ajankohtaista

Helmikuun Vene 21 Båt -messut siirrettiin ja veneilykansa pääsee kohtaamaan nyt kahden vuoden tauon jälkeen 11.–20.2.2022 Messukeskuksessa Helsingissä. Näiden kahden vuoden aikana veneilyn suosio on kasvanut ja veneilyn pariin on löytänyt paljon uusia ihmisiä. Venemessut ottaa muuttuneen tilanteen huomioon ja tarjoaa kasvaneelle veneyhteisölle sisältörikkaan kohtaamispaikan.

Venemessut 2020

Messukeskuksessa Helsingissä suunnitellaan jo ensi vuoden veneilykauden avausta, vaikka tämän vuoden veneilykausi ei ole edes vielä loppunut. Messujen järjestäminen on pitkäjänteistä työtä. Nyt tehdään ratkaisuja messujen sisällön suhteen ja osastopaikkoja myydään aktiivisesti. Veneilyn suosion kasvun myötä, myös veneilykausi jatkuu vuosi vuodelta pidemmälle.

Kansainvälisiä venemessuja on jo järjestetty tänä vuonna useita ja niiden suosio on ollut hyvä. ”Venemessut on vahvasti kaupallinen tapahtuma ja missään muualla ei pääse vertailemaan erilaisia veneitä ja tarvikkeita yhden katon alla kuten venemessuilla. Venemessut ovat osoittaneet myös muualla maailmalla merkityksensä”, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo Venealan Keskusliitto Finnboat ry:stä. ”Cannes, Genova, Southampton ja Friedrichshafen ovat jo näyttäneet kuinka veneilijät nauttivat mahdollisuudesta päästä taas venemessuille. Suomessa venemessujen yhteisöllisyyttä, tunnelmaa ja yli 70 000 kävijää on mahdotonta tavoittaa muualla kuin Vene Båt -messuilla.”

”Uskomme, että moni veneilyyn nyt poikkeuksellisina aikoina tutustunut harkitsee jo oman veneen ostoa. Veneiden vuokraaminen on tutustuttanut ihmiset veneilyyn ja innostanut heitä veneilijöiksi. Venemessut on vuosittainen veneilijöiden kohtaamispaikka, jonne tullaan katsomaan ja hankimaan uusia veneitä sekä tarvikkeita ja varusteita”, kertoo tapahtuman myynnistä vastaava Tomi Frick. ”Venemessuille on jo ilmoittautunut paljon yritystä ja myynti käy aktiivisena. Ensi helmikuussa Messukeskus täyttyy taas veneistä. ”

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 22 Båt -messut 11.–20.2.2022 Messukeskuksessa Helsingissä Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.