Vastuullisesti vesillä – poikkeusajan ohjeet ja suositukset veneilijälle

Ajankohtaista

Suomen Purjehdus ja Veneily ry ja Suomen Meripelastusseura ry, tiedote

Koronavirus on mullistanut koko maailman – ja niin myös veneilyn sen mukana. Voimme silti nauttia vesilläolosta ja Suomen kauniista luonnosta veneillen, kun teemme sen vastuullisesti ja turvallisesti.

Suomen Purjehdus ja Veneily (SPV) ja Suomen Meripelastusseura (SMPS) toteuttivat yhdessä veneilijän ohjeistukset koronaepidemian ajalle. Ohjeistuksissa neuvotaan vastuulliseen veneilyyn ja käydään läpi, miten pelastus- ja avustustilanteessa tulisi toimia poikkeusaikana.

– Suomen kesä on hienoa aikaa. Noudattamalla näitä ohjeistuksia ja viranomaisten linjauksia voimme nauttia veneilystä raikkaassa ulkoilmassa. Otathan aina huomioon oman ja kanssaveneilijöiden terveyden ja muistathan, että voit omalla toiminnallasi hidastaa koronaviruksen leviämistä, SPV:n toiminnanjohtaja Jan Thorström sanoo.

Vapaaehtoiset meripelastajat tulevat apuun myös poikkeusaikana.

– Vesille lähtöön kannattaa valmistautua huolellisesti, koska poikkeusaikana avun saaminen voi kestää normaalia kauemmin, muistuttaa Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström.

– Jos kuitenkin tarvitset apua, näitä ohjeita noudattamalla suojaat pelastusalusten miehistöjä koronatartunnalta ja varmistat osaltasi, että meripelastajat pysyvät vesillä kaikkien turvana, Nordström jatkaa.

Vastuullisen veneilijän etiketti:

* Suosi veneilyä lähipiirisi kesken.
* Huolehdi käsihygieniasta. Nappaa käsidesi mukaan venereissulle.
* Jos mahdollista, kiinnitä veneesi jättäen yhden venepaikan väli viereiseen.
* Muista myös satamassa liikkuessasi pitää vähintään metrin etäisyys muihin.
* Vältä oleilua tiiviissä ryhmässä satama-alueilla.
* Jos käytät yleisiä tiloja, kuten käymälöitä, huolehdithan siisteydestä.
* Suosi oman veneesi vessaa.
* Älä mene toisen veneeseen, jos sinua ei kutsuta.
* Seuraa viranomaisten ohjeistuksia.
Veneile vastuullisesti 2020

Toiminta pelastus- ja avustustilanteessa:

* Kuuntele pelastusmiehistön ohjeita ja noudata niitä huolellisesti.
* Avustussopimus tehdään älypuhelimella tai suullisesti paikan päällä.
* Jos jollain veneessäsi on hengitystieoireita tai muita mahdollisesti koronaan viittaavia oireita tai joku epäilee altistuneensa tartunnalle, kerro siitä etukäteen pelastusaluksen miehistölle.
* Pelastusaluksen miehistöä ei nouse veneeseesi, ellei se ole välttämätöntä.
* Jos pelastusmiehistön jäsen siirtyy veneeseesi, noudatathan mahdollisuuksien mukaan turvavälejä.
* Avustettavia ei oteta pelastusalukselle, ellei tilanne sitä ehdottomasti vaadi. Jos siirryt pelastusalukselle, noudata miehistön ohjeita ja käytä sinulle mahdollisesti annettavia suojaimia.  

Avun hälyttäminen hätätilanteessa: 112 tai meripelastuksen hälytysnumero 0294 1000
Kiireettömät avustuspyynnöt: Trossi-palvelunumero 0800 30 22 30