MB Sailing Tour liikuttaa lapsia ja tutustuttaa turvalliseen veneilyyn

Ajankohtaista

Maksutonta hauskanpitoa koko perheelle!

MB Sailing Tour

Suomen Purjehdus ja Veneilyn, Mercedes-Benzin ja paikallisten seurojen yhdessä järjestämä Mercedes-Benz Sailing Tour kaartaa elo-syyskuussa Kuopion, Lahden ja Porvoon alakouluille ja satamiin. Lisäksi kiertue vierailee Helsingissä Lauttasaaren katujuhlassa.

Seurojen satamatapahtumissa koko perhe oppii veneilytaitoja hauskasti ja turvallisesti maalla ja merellä. Lapsilla on mahdollisuus päästä nauttimaan vesillä olosta niin purje- kuin kumiveneilläkin sekä testata taitojaan muun muassa trapetsilla. Osallistujat voivat kokeilla myös purjehduksessa tarvittavaa hengausta, navigointia, purjehdussimulaattoria, pelastautumisen kuivaharjoittelua sekä tasapainoilua liukkaat rantakivet -radalla.

Vuonna 2018 Mercedes-Benz Sailing Tour vieraili kahden viikon aikana seitsemällä alakoululla kolmella paikkakunnalla ja perehdytti kouluilla 1 170 lasta muun muassa pelastusliivien pukemisen, meripelastamisen, solmujen teon ja purjehduksen saloihin. Lisäksi kiertueen maksuttomiin perhetapahtumiin Hangossa, Helsingissä, Turussa ja Uudessa-Kaupungissa osallistui satoja aikuisia ja lapsia.

Koeajoa vanhemmille

Samalla kun perheen pienimmät tutustuvat veneilyyn, aikuisilla on ensiluokkainen tilaisuus päästä koeajamaan Mercedes-Benzin täyssähköistä EQC 400 4MATIC-mallia sekä ladattavaa E-sarjan 300 de dieselhybridiä.

Kaikille avoimet tapahtumat:

27.8. klo 17-20    Kuopio, Matkustajasatama
28.8. klo 17-20    Lahti, Lahden Purjehdusseuran satama (Myllysaari)
4.9. klo 17-20      Porvoo, Borgå Segelsällskapin Kugghamn (Tolkkistentie 560)
7.9. klo 11-14      Lauttasaari, Helsinki (Lauttasaaren katujuhla)

Koulukiertue:

27.8. Aurinkorinteen koulu, Kuopio 
28.8. Lahden Steinerkoulu, Lahti 
4.9.   Koulu, Porvoo 

Lue lisää: spv.fi/mercedesbenzsailingtour/