Löydä uudet veneet, moottorit, varusteet, palvelut ja paljon muuta!

 

Muu Meri mustikka

Blogi 4.4.2016

Tänä vuonna onnistuin käyttämään myöhästyneen hiihtolomani veneilyyn Floridassa. Nautinnon ainekset olivat odotettuja. Paikalliset valittelivat poikkeuksellisen viileää ja arvaamatonta säätä, mutta noin 25-asteen lämpö ei suomalaista vaivannut. Viikon aikana takki oli päällä puolisen tuntia, pitkähihainen T-paita yhden päivän.

Veden kirkkaus ja puhtaus hurmasivat (kuten lähes aina Itämereltä poistuessa) ja sen turkoosia väriä jaksoi tuijottaa loputtomiin. Vieraat luonnonolot saavat aina pitämään silmät auki tavallista tarkemmin. Floridaa leimaa Keys-saariketjun synnyttämä kaksijakoisuus: ulkopuolella valtameri, sisäpuolella mantereeseen ulottuvat, matalat, mangrovepeitteisten saarten pilkkomat ulapat delfiineineen, manaatteineen ja koralleineen.

Ravintolat vaihtelivat loistavasta erinomaiseen. Jenkit syövät sekä paljon että hyvin, ja muun venekunnan koostuessa vannoutuneista herkkusuista, parhaita paikkoja jaksettiin etsiä. Asiakaspalvelu on luontevaa, joustavaa ja ystävällistä.

Paikalliset olot muovaavat aina veneilykulttuuria. Täällä pursia oli hyvin vähän suhteessa moottoriveneisiin, jotka taas olivat keskimäärin huimasti meikäläisiä kookkaampia. Valtameren puolella koon tarve on ilmiselvä, mutta saarten sisäpuolella vaikeammin hahmotettava.

Meidän 34-jalkaisemme oli syväykseltään 150 senttiä, ja jo silläkin saimme kaksi pohjakosketusta. Vaikka sisäulapoilla on mittaa mailitolkulla joka suuntaan, kulkumme rajoittui merkityille väylille. Se turhautti, sillä ankkuroiminen omaan rauhaan ei ole koskaan ollut näin helppoa. Saaret toimivat tehokkaana aallonmurtajana ja pohja on kauttaaltaan tasaisen hienoa hiekkaa, johon kuokka tarttuu tehokkaasti – ja josta se nousee ylös kiiltävän puhtaana.

Olot suosivat tapaa, jossa matalan syväyksen veneellä lähdetään kotisatamasta, jäädään melko helpon ja lyhyen reitin päähän ankkuriin uimaan ja snorklailemaan, ja palataan kotisatamaan. Seikkailua satamasta toiseen vaikeuttavat sisäreitillä matalikot ja ulkopuolella valtamerimainingit.

Tämä näkyy palveluissa. Vierailijoita on vähän, joten heille satamamaksut olivat huimia, noin sata dollaria per yö. Palvelut niissä ovat niukat edes perustarvikkeiden hankintaan: täysin autojen varassa makaavassa yhteiskunnassa jokainen tuo ostoksensa itse veneelleen kilometrien päästä supermarketista.

Kotimaan viileään kevääseen palatessa lämmittää siis tieto siitä, että täällä odottavat edellytykset ainakin minun makuuni maailman parhaaseen matkaveneilyyn. Sellaiseen, jossa saariston suojista avomerelle voi piipahtaa hetken fiilisten mukaan pienelläkin paatilla, ja joka puodista voi täydentää varastojaan juuri sen kylän parhailla antimilla, tuoreista vihanneksista käsityötuotteisiin.

Oma meri mansikka, edelleen.