Taistelu ratamoottoriveneilyn F4-luokan kuninkuudesta kiihtyy

Ajankohtaista

Ratamoottoriveneilyn SM-sarja RaceWKND! jatkuu Rauman osakilpailulla 12.6.-13.6.

RaceWKND / Stefan Arand
Stefan Arand. Kuva: Vilma Savela/ RaceWKND!

Maailman kovatasoisimman F4-sarjan kärjessä ensimmäisen osakilpailun jälkeen ovat luokan uusi tulokas Sami Reinikainen ja hallitseva maailmanmestari Alexander Lindholm. Kolmantena kärkkyy junioriluokissa kaiken voittanut virolaistähti Stefan Arand.

F4-luokan Lohjan osakilpailun voittaja Sami Reinikainen kertoo, että odotukset kasvavat. Kauteen lähdettiin tähtäimessä sijoitus viiden parhaan joukossa.

– Taso on kammottavan kova Suomessa. Lindholm, Totti Kemppainen ja Stefan Arand ovat pahimmat uhkaajat, Reinikainen kertoo.

– En ota paineita, mutta totta kai tavoitteet ovat nyt podiumilla.

Viikonloppuna ajetaan myös GT15-luokan EM-kilpailut. Mukaan on ilmoittautunut jo 23 kuljettajaa. Hallitseva maailmanmestari, Ruotsin Hilmer Wiberg saapuu myös taistelemaan euroopan mestaruudesta.

ISTV ja RUUTU näyttävät kauden kaikki osakilpailut suorana: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/istv-urheilu