Löydä uudet veneet, moottorit, varusteet, palvelut ja paljon muuta!

 

Syysaurinkoa lähellä ja kaukana

Blogi 2.10.2019

Syyskuun viimeisiksi päiviksi oli ennustettu Suomenlahdelle juuri niin upeaa säätä, kuin syksyllä voi parhaimmillaan tulla. Siispä otimme pitkän viikonlopun perinteiselle loppukauden äijäpurjehdukselle.

Perjantai tosin ajelimme lähinnä moottorilla poikki peilityynen meren Helsingistä Naissaareen. Siellä oli veneitä vähän, työkoneita enemmän. Naapurit ymmärtävät, että laiturien ja aallonmurtajien korjaukset ja laajennukset kannattaa tehdä veneilykauden ulkopuolella. Se on tehokkaampaa eikä karkoita maksavia asiakkaita.

Lauantai nousikin sitten kauden parhaiden purjehduspäivien joukkoon. Raikas 5-7 m/s tuuli puhalsi meidät sen verran takamyötäisenä seuran mökille, ettei ulapan kirkkaassa auringonpaisteessa tarvinnut edes kuoritakkia. Grillipihvien ja saunan jälkeen yöpuulle käydessämme taivaalta alkoi ropista sadetta, joka aamiaisaikaan mennessä oli kuivunut pilvipoudaksi. Samalla tuuli kääntyi niin, että sunnuntaihin sopivasti parhaaksi purjeyhdistelmäksi valikoitui virsikirja.

Eivät ne varmasti syksyn viimeiset kauniit kelit olleet. Silti mieleen nousi kauden jatkaminen - tai seuraavan aloittaminen - etelän vesillä. Eikö se ole kamalan kallista lomailua, kysytään yleensä, kun vuokrapurjehduksesta tulee puhe.

Mizzen järjestää purjehdusmatkoja
Kuva: Mizzen.fi

Totta puhuen, olen ollut hieman jäävi vastaamaan. Yhtä lukuun ottamatta olen onnistunut omat reissuni järjestämään jonkinlaisena tutunkauppana tai johonkin ryhmään peruutuspaikalle ilmoittautumalla. Kurkataanpa siis, mitä reissu maksaisi ihan kaupan hyllyltä ostaessa.

Aloitetaan äkkilähdöistä. Suosikkikohteeni on Kroatia, ja sinne sopivana veneenä pidän noin 40-jalkaista, mielellään alle viiden vuoden ikäistä purtta. Silloin kuusi henkeä, esimerkiksi kolme pariskuntaa, majoittuu kolmeen hyttiin haittaamatta salongin yhteiskäyttöä. Koko riittää navakkaan tuuleen, mutta ei haittaa satamamanöövereitä. Vähänkään tunnetumman vuokraamon käsissä näin tuore vene on varmasti hyvässä kunnossa.

Nopealla googlailulla kriteerit täyttäviä pursia löytyy jopa alle 500 € viikkohintaan. Nostan rajan silti 800 euroon saadakseni valinnanvaraa. Lasketaan päälle vielä 3 x 200 € (taksit sataman ja lentokentän välillä, omavastuun minimointi venevakuutukseen, verot ja käsittelymaksut). Pannaan vielä varasatanen, jotta saadaan loman vene-osuuden hinnaksi karkeasti 1 500 € eli kuudelle jyvitettynä 250 euroa per osallistuja.

Valitettavasti tämä harjoitus tyssää lentoihin: halvimmat suorat olisivat saman tien varatessa melkein tonnin hengeltä. Katsotaanpa siis, onnistuisiko pääsiäispurjehdus paremmin.

Veneiden osalta ollaan samoissa hinnoissa, sillä varsinainen sesonki alkaa Välimerelläkin vasta myöhemmin. Valikoima sen sijaan on runsaampi ja samalla hinnalla löydän nyt jopa purren vuosimallia 2020. Mahtaisinko päästä peräti sen ensimmäiseksi kippariksi?

Ja kuinka ollakaan, myös suorat meno-paluu -lennot löytyvät alle 150 euron.

Matkoineen ja veneineen viikon purjehdukselle tulisi siis hintaa reilusti alle 500 € per henkilö. Millaisen ei-veneilevän etelänloman sillä sitten saisi?

Googlataan uudelleen äkkilähtöjä. Kyllä, Kroatiaan pääsisi helposti ja samoin muihin Välimeren maihin. Kanariallekin, jos vähän tinkii hotellien tähdistä. Mutta eivät nuo lomapaketit ole kuin joitain kymppejä alle laskelmani 500 euron, joka sentään on yläkanttiin.

Loman aikana kuluvaan käyttörahaan, tuliaisiin ja sellaisiin en tietenkään ota kantaa. Paitsi ihan pikkaisen: koska purjehduslomalla päiviin on tarjolla mielekästä tekemistä, rahaa ei kulu mielettömään ajan tappamiseen. Toki maapäiviä viettävät jotkut enemmän kuin toiset, ja osa purjehtijoistakin käy ravintoloissa joka ilta, mutta silti.

Uskallan väittää, että kotiin palattua huomaa purjehdusloman olevan koko hinnaltaan ihan samaa tasoa kuin perinteisen rantavetelehtimisen. Euroa-per-elämys -suhteella mennään roimasti voitolle.

Suurimmaksi käytännön haasteeksi jäänee se, että veneen vuokraamiseen tosiaan tarvitaan ne muutamat ylimääräiset kaverit. Niitä ei kyllä kokemuksen perusteella ole koskaan ollut kovin vaikea löytää.