Puupäiden onnenpäivät
Blogi 02.08.2019
Mieleen painunut, enemmän kuin lievästi sarkastinen vastaus kysymykseeni puuveneilyn viehättävyydestä kuului näin: “Jos pitää kysyä, niin sitä on sinulle turha selittää.”
Toinen vastaus suuntasi sarkasmin enemmän vastaajaan itseensä: “Se on puupäälle luonteva valinta!”
Kyllähän monella niin sanotusti järkevällä argumentilla muoviveneet nousevat etusijalle, vaikka jokaista kohti on vastaväite. Muovivene on helpompi huoltaa (vaikka ero on pienempi kuin luullaan), valikoima on suurempi (vaikka yhden paatinhan kukin vain tarvitsee), arvo säilyy paremmin (se on hoidosta kiinni), ne ovat helpompia myydä (mutta pidettäväksi niitä hankitaan) ja niillä veneilykausikin on pidempi (tuo taitaa kyllä olla kokonaan totta).
Vaan kun järkevyyttäkin on monenlaista. Esimerkiksi sellainen on ihan järkevä näkökulma, että elämän laadun nostamiseksi kannattaa panostaa asioihin, jotka juuri omaa mieltä parantavat eniten. Kun ihmisen kerran on syötävä joka tapauksessa, niin miksei sitten samalla vaivalla hyvää ruokaa, filosofoi gourmeettinen ystäväni – enkä todellakaan väitä vastaan, vaan istun kiltisti pöytään.
En mitenkään väitä, en omasta kokemuksesta enkä kanssaveneilijöiden tarkkailusta, etteikö muoviveneissä voisi viihtyä aivan loistavasti. Silti on pakko myöntää, että kun muistelen erityisen herkkiä hetkiä vesillä, niissä kohtuuttoman usein väikkyy puuveneitä. Ulapalla katse tuntuu seuraavan niitä hieman muita pidempään.
Saariston idylli on täydellinen vasta, kun nättien mökkien laitureissa kelluu nättejä puupaatteja. Savukala on parasta mäntyfiskarista ostettuna ja satamien leppoisat illanistujaisetkin ovat jotenkin leppoisampia mahongilla raamitettuina.
Siispä ei pitäisi yllättyä siitä, että puuvenemessuilla on muista messuista poikkeava tunnelma. Yllätyin silti, Kotkan uudestisyntyneessä näyttelyssä.
Ensin hämmästytti silkka veneiden määrä. Pitkälti toista sataa venettä laitureissa ja lisää maissa eri vaiheisina projekteina. Sitten huomio kiintyi katsojien määrään: itse kävin avajaispäivänä, jolloin laituriaisoille läikkyi välillä vettä yleisöpaljouden takia. Neljässä päivässä kävijöitä laskettiin yli kahdeksan tuhannen.
Tärkein ero oli silti tunnelmassa. Kun harrastajat kohtasivat kiinnostuneita, tavallisten messujen myyntijännite puuttui. Esittelijöitä ei huolettanut elinkeinonsa sujuminen, eikä vieraiden tarvinnut esiintyä muka-kriittisinä. Katsella saattoi estottoman innostuneena. Tähän kohteluun mielistyneet omistajat jaksoivat kertoa veneistään harvinaisella lämmöllä.
Reilumpaa kuin muihin messuihin, Kotkan puuvenenäyttelyä onkin verrata kokoontumisajoihin. Aiemminkin olen harmitellut, että meillä on niitä paljon vähemmän kuin Ruotsissa. Naapurimme osaavat kätevästi rakentaa tapahtumia venemerkin, -tyypin, -suunnittelijan tai muun teeman ympärille. Eikä tarvita kovin monta venettä, että saadaan mukava tunnelma.
Tässä asiassa puuveneilijämme ovat kukonaskeleen muoviväkeä edellä, ja se jos mikä on järkevää. Vaikka omatoimisuus ja -varaisuus sekä itsenäisen liikkumisen vapaus ovat aivan ydintä veneilyssä, lajitovereiden välinen veljeys kuuluu siihen yhtä tärkeänä.
Oletteko koskaan nähneet kahden puuveneilijän tiuskivan toisilleen fendareiden sijoittelusta tai jättävän toisen apua vaille rantautuessa?
Olen joskus vitsaillut, että minulle tärkein syy hankkia puuvene olisi päästä osallistumaan Viaporin Tuoppiin (17.8. Suomenlinnassa). Kaikista puuvenetapahtumista pidän sitä kruununjalokivenä, vaikka paikan päällä olen ollut vain katsojana. Saimaalla pidettävä Puuveneen Vuoksi teki myös vaikutuksen, sen ainoan kerran kun mukana olin. Kotkan näyttely heilahti kerralla kolmanneksi suureksi houkutukseksi sisäiselle puupäälleni.
Se taitaa olla jo pelottavan lähellä niskalenkkiä järjestä, tuosta ikuisesta tylsyyden äänenkannattajasta.