Purjehtija Tapio Lehtinen matkalle maailman ympäri kaksi kertaa kahden vuoden aikana

Ajankohtaista

Äärimmäisen haastavaan Golden Globe Race 2018 -yksinpurjehduskilpailuun osallistunut ja suorituksellaan lajin maailmantähtien joukkoon noussut suomalaispurjehtija Tapio Lehtinen palaa purjehduksen kuninkuuskisoihin. Lehtinen osallistuu paitsi syyskuussa 2022 starttaavaan uuteen GGR-yksinpurjehduskilpailuun, myös heti seuraavana vuonna käytävään Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailuun Ocean Globe Race. Kahteen kertaan kahdessa vuodessa maailman ympäri purjehtiva Lehtinen kisaa ensimmäisen purjehduksen yksin ja seuraavan täydellä 12-hengen miehistöllä. Lehtisen tiimi koostuu pääosin nuorista suomalaisista purjehtijoista, joiden 63-vuotias konkari odottaa kehittyvän Suomen avomeripurjehduksen seuraavaksi voittoisaksi sukupolveksi.

Tapio Lehtinen ja Ocean Globe Race crew

Golden Globe Race kilpailussa purjehditaan korkeintaan vuoden 1968 teknologiaa edustavilla veneillä yksin maapallon ympäri ilman pysähdyksiä, välitankkauksia ja fyysisiä ihmiskontakteja. Noin 30 0000 merimailin (55 560 km) pituista koitosta pidetään purjehduksista haastavimpana ja sen oli aiemmin suorittanut vain yksi ihminen maailmassa, Sir Robin Knox-Johnston. Lehtinen suoritti koettelemuksen 322 päivän purjehtimisella, sillä hänen vauhtinsa hidastui hänen 36-jalkaisen S/Y Asterian pohjaan tarttuneiden barnakkeleiden, eli hanhenkaulakotiloiden vuoksi. Haasteista huolimatta sisukas suomalaiskapteeni oli lopulta yksi viidestä kisan maaliin selvinneestä purjehtijasta ja hänen suorituksensa nosti Lehtisen kansainvälisten lajilegendojen joukkoon. Hän onkin kuudes ihminen maailmassa, joka on kiertänyt maapallon Kap Hornin kautta pysähtymättä ja ainoastaan sekstantilla navigoiden.

Barnakkelimiehen paluu

Purjehtija Tapio Lehtinen starttaa syyskuussa 2022 uudelle Golden Globe Race -yksinpurjehdukselle paremman pohjamaalin ja entisestään kasvaneen voitontahdon turvin. Palattuaan yksinpurjehdukseltaan keväällä 2023, suuntaa Lehtinen syyskuussa jälleen uudelle matkalle maailman ympäri. Tällä kertaa kyseessä on ensimmäisen täydellä miehistöllä vuonna 1973 purjehditun Whitbread Round the World -kilpailun 50-vuotisjuhlakilpailu. Kilpailu purjehditaan kiertotalouden hengessä, perinteisillä veneillä ja menetelmillä.

”Purjehdin itse ensimmäisen kerran maailman ympäri 23-vuotiaana teekkarina Skopbank of Finland -veneen vahtipäällikkönä vuonna 1981. Nyt haluan tarjota saman ikäisille suomalaispurjehtijoille vastaavan mahdollisuuden astua valtameripurjehduksen maailmaan. Suomalaisen valtameripurjehdusperinteen jatkuminen seuraaville sukupolville on erittäin tärkeää ja sitä ei saa ilman, että lähtee matkalle maailman ympäri”, kertoo purjehtija Tapio Lehtinen.

Keskeisenä teemana Lehtisen tulevissa kilpailuissa on huoli valtamerten ja ilmaston tilasta ja halu tuoda esiin ratkaisuja tilanteen parantamiseksi.

"Huomasin GGR-kilpailussa, että maailman merillä on paljon vähemmän elämää verrattuna ensimmäiseen maailmanympäripurjehdukseeni lähes 40 vuotta sitten. Lintujen ja valaiden määrä on romahtanut. Se on seurausta kalakantojen romahtamisesta, mikä puolestaan johtuu ilmastomuutoksen aiheuttamasta merten happamoitumisesta ja kontrolloimattomasta ryöstökalastuksesta. Itämeren suojelu on tärkeää, mutta emme saa unohtaa valtamerten ongelmia. Ne ovat ilmaston lailla yhteisiä globaaleja haasteita”, muistuttaa Lehtinen.

Nuorissa on purjehduksen tulevaisuus

Tullessaan GGR 2018 -kilpailun maaliin, kuuli Lehtinen suunnitteilla olleesta legendaarisen Whitbread Round the Worldin uusintakilpailusta. Hän ryhtyi heti kartoittamaan mahdollisuuksia löytää kisaan sopiva vene ja onnistui hankkimaan klassisen, Pietarsaaressa vuonna 1970 rakennetun kaksimastoisen Swan 55 -joolin Galianan. Purjehdittuaan veneen vuonna 2019 Suomeen, sai hän yli sata yhteydenottoa kilpailusta kiinnostuneilta purjehtijoilta.

”Valitsin hakemuspapereiden ja muiden testien perusteella 55 purjehtijan aloitusryhmän harjoittelemaan Galianalla. Ryhmä karsiutui matkan varrella ja nyt meillä on jäljellä lopullinen 12 hengen tiimi, jonka kanssa lähdetään suureen seikkailuun. Valintaprosessi oli kivulias, sillä innokkaiden purjehtijoiden kanssa on ollut upeaa harjoitella ja myös rannalle jääneistä ehti tulla hyviä ystäviäni”, kertoo Lehtinen ja jatkaa: "Olen yrittänyt helpottaa karsinnan aiheuttamaa yhteistä tuskaamme suosittelemalla muihin veneisiin niitä, jotka eivät lopulliseen Galiana-tiimiin mahtuneet. Parilla onkin jo lentoliput hankittuna testipurjehduksille muilla OGR-kisaan lähtevillä veneillä."

Galianan ja sen kisamiehistön tulee olla valmiina Lehtisen startatessa yksinpurjehduskilpailuun ensi syyskuussa. Maaliintulon jälkeen, keväällä 2023, on vain neljä kuukautta aikaa seuraavan kilpailun starttiin. Silloin ei ole enää aikaa rakentaa venettä tai valita tiimiä, vaan huomio keskitetään seuraavaan maailmanympärimatkaan valmistautumiseen ja tiimityön hienosäätöön.

Laiva on lastattu kokemuksella ja nuorella innolla

Lehtisen Ocean Globe Race -kisatiimiin kuuluu hänen lisäkseen kaksi ”luottopakkiaikuista", kuten hän tituleeraa veneen varakapteenia Ville Norraa, 49 ja Pia Grönblomia, 48.

"Ville Norra on erinomaisen monitaitoinen ja kokenut purjehtija ja merimies, ja Pia Grönblom puolestaan kokenut nuorisopurjehduksen edistäjä. Hän on myös terveydenhoitaja ja työsuojeluasiantuntija, mikä luo tiimille turvaa", Lehtinen toteaa.

Galianan tiimin kuopukset ovat abiturientit Kaisla Jacoby, 18, Viivi Moisio, 19 ja koneteekkari Aaro Immonen, 20. Mauri de Meulder, 24, on Helsingin yliopistossa ympäristö- ja luonnonvaraekonomiaa opiskeleva meripartiolainen. Anton Eklund, 24, opiskelee automaatiota ja robotiikkaa Aalto-yliopistossa. Hän on tiimin kokenein kilpapurjehtija ja voitti ESF:n joukkueessa tällä kaudella Euroopan seuraliigan mestaruuden. Alexander von Flittner on 25-vuotias tradenomi ja purjeentekijä, joka työskentelee kumpaankin Lehtisen veneeseen purjeet tekevällä WB-Sailsilla. Elia Koski, 25, on kauppatieteiden kandidaatti ja työskentelee veneilyn jakamistalouden startup-yhtiö Skipperissä. Kittilästä kotoisin oleva Juho Sattanen, 26, opiskelee ensihoitajaksi Turussa. Hän vaihtoi hiljattain alppikilpahiihdosta valtameripurjehdukseen purjehtimalla Tyynen valtameren yli. Lassi Liimatainen, 27, on rakennustekniikan kandidaatti Aalto-yliopistosta. Hänellä on pitkä meripartiokokemus ja lisäksi kokemusta sekä purjelaivalta että pitkiltä avomeripurjehduksilta. Mikko Hongell, 32, on merivartija ja lennonjohtaja Turusta. Hänellä on meripartiotausta ja pitkä kokemus avomerikilpapurjehduksesta. Hongell vastaa Galianan turvallisuusvarusteista.