Löydä uudet veneet, moottorit, varusteet, palvelut ja paljon muuta!

 

Yliarvostettu itsenäisyys

Blogi 5.12.2019

Veteraanit rauhoittukoot ja leijonariipuskarjut työntäkööt puukkonsa takaisin tuppiin. En puhu Suomen itsenäisyydestä. Puhun matkaveneilijöiden pakkomielteestä hankkia, omistaa ja käyttää isoa ja kallista venettään yksin.

Pitääkö vene omistaa?

Miltä tahansa kantilta tarkasteltuna tapa on niin epäkäytännöllinen, että järjen sijaan sen täytyy perustua johonkin myyttiin. Nähdäkseni se myytti on merenkulun itsenäisyyden ja omavaraisuuden yletön romantisointi.

Sankareitamme ovat kaukomaille ja valtamerille vuosikausiksi purjehtimaan lähtevät. Kyllä heitä voi sankareina pitääkin, mutta virhe tapahtuu silloin, kun omaa veneilytodellisuutta koristellaan ehkä ikuisesti toteuttamattomiksi jäävillä haaveilla. Erityisen säälittävää on, jos liioiteltujen haaveiden takia jäävät todelliset elämykset kokonaan saamatta.

Halutaan vene, joka täyttää kaikki nykyiset ja tulevat perheen tarpeet ja unelmat. Jos sellaista ei löydy tai sen hinta nousee liian korkeaksi, lykätään hankintaa tuonnemmaksi. Siihen asti jäädään sitten rannalle ruikuttamaan, kirjaimellisesti.

On varmaan monia syitä siihen, että matkaveneen omistaminen on noussut juuri pohjoismaissa niin ylivertaiseksi muihin tapoihin nähden. Ehkä veneilyn yleistyessä ja keskiluokkaistuessa juuri täällä oli kaikkein vähiten valinnanvaraa. Ehkä mökkikulttuuri, jokamiehenoikeudet, luonnonsatamien runsaus ja pienille veneille sopivan suojaiset vedet ruokkivat erakkomaisuutta. Ehkä sekin vaikutti, että juuri tuolloin oli omissa maissa vahvat veneteollisuudet tarjoamassa perhekelpoisia pursia duunarin vuosipalkan hinnalla.

Mutta muuttuvassa maailmassa perinne voi kääntyä taakaksi. Siksi kehotan kaikkia niitä, jotka harkitsevat luopumista liian raskaaksi käyneestä veneen omistamisesta, turvautumaan ensin kaveriapuun. Samoin niitä, jotka pitävät veneilyyn ryhtymistä liian suurena tai vaikeana sijoituksena.

Omakohtainen esimerkki parin vuoden takaa: Veneessä, jossa olen usein ollut gastina, pohdimme illalla, mikä muuttuisi, jos hankkisin oman purren?

Tekisin sillä kuitenkin suunnilleen samoja reissuja suunnilleen samojen kavereiden kanssa. Talkoissakin keväisin ja syksyisin varmasti tavattaisiin suunnilleen samalla porukalla. Landausrommin saisin sentään valita itse, keksin lopulta ainoaksi eroksi. Kun kippari lupasi jatkossa paikan baarikaapista minun omalle pullolleni, katosi viimeinenkin syy veneen hankinnalle.

Kimppaveneilyn älykkyys kirkastuu yhdistämällä taloudellisen ja purjehduksellisen näkökulman. Lasketaan nyt vaikka 150 tonnia siihen, että nelihenkinen perhe hankkisi kohtalaisesti asuttavan uuden peruspurren. Kesälomalla pojan pitää välillä päästä fudisleirille, tytön ratsastamaan, äidin oopperajuhlille ja iskän golfmatkalle. Siispä gasteiksii tarvitaan kavereita melkein koko ajan. Lomareissun jälkeen vene tuntuu työlään isolta iltareissuihin eikä sillä vähän alirikattuna oikein motivoi kisaillakaan.

Mutta lähdetäänpä ostoksille, kun neljä perhettä laittaa kukin kassaan 40 tonnia. Ensin hankitaan 10-20 tonnilla sporttiseen pikkupursi ja kevlarpurjeet. Sillä pidetään hauskaa iltaisin ja pärjätään seurakisoissa. Sitten sijoitetaan 40-50 tonnin käytetty matkapursi kotisatamaansa Saaristomerelle. Vielä jää melkein sata tonnia vuokrareissurahastoon: iso katamaraani tai pari yksirunkoista Karibialta vaikka kahdesti talvessa koko porukalle.

Monipuolisempaa, seurallisempaa ja edullisempaa. Eikö veneilykulttuuri voisi olla sellaistakin?