Valtamerten meikäläiset

Blogi

Purjehduskuva suomiveneilee

Kuluneen vuoden aikana purjehdus näyttää päässeen poikkeuksellisen hyvin esille suurissa medioissa. Tuntuma on henkilökohtainen, ei laskettu otos, mutta en oikeasti muista, milloin olisin yhtä paljon nähnyt aiheesta juttuja lehdissä ja ohjelmia televisiossa – tietysti olympiavuosia lukuun ottamatta.

Silloin kyseessä on puhdas kilpapurjehdus urheilusivuilla, mikä tekee asian vähän erilaiseksi. Tosin nytkin päähuomio on ollut projekteilla, joihin joko liittyy kilpailuelementti tai joissa muuten on erityisesti panostettu tiedottamiseen. Silti kollegiaalinen yläfemma on paikallaan esimerkiksi Helsingin Sanomien Ari Pusalle, joka on seurannut niin Tapio Lehtisen etenemistä Golden Globe Racessä kuin Ari Huuselaa Route du Rhumissa (toivottavasti seuranta jatkuu aina kahden vuoden päässä odottavaan pääkisaan, Vendée Globeen saakka).

Huomasi Pusa ARC-kisaan ainoana naisistona osallistuvan Oceanladies-porukankin jutussa, jossa hän arvioi avomeripurjehduksen kokevan Suomessa jonkinasteista renessanssia. Siinä toivoisin sydämeni pohjasta hänen olevan oikeassa. Samalla toivoisin silti huomiota aallonharjojen ohella suomalaisen avomeripurjehduksen syvemmille pohjavirroille.

Siellä ARC:ssä nimittäin ylittää Atlanttia par’aikaa kuusi muutakin suomalaista venekuntaa. Eikä määrä ole mitenkään poikkeuksellinen, kun katselee takavuosien osallistujalistoja. Joukossa on yleensä sekä kippareina että etenkin miehistöinä taustaltaan varsin tavallisia purjehduksenharrastajia toteuttamassa omaa kerran-elämässä -unelmaansa.

Ilmoittautuneiden veneiden listat ovat helposti tutkittavissa, mutta miehistölistat eivät. Silti uskallan varmuudella sanoa, että muiden maiden lippujen alla purjehtii vielä suuri joukko meikäläisiä gasteina. On nimittäin olemassa ihan oma reppureissaamisen alalajinsa, purjeveneisiin liftaavat maailmankiertäjät. Heidän lukuaan on mahdoton arvioida, mutta ylittänee omilla veneillä purjehtivien määrän, joka yleensä vaihtelee 20-40:n välillä kautta maailman.

Aina silloin tällöin näistä merten nomadeista putkahtaa tieto korviin, ja joskus heitä tapaakin mitä yllättävimmissä paikoissa. Sitten ovat vielä ne, jotka kiertävät gasteina suurissa jahdeissa, osa palkattuna miehistönäkin tai jopa kippareina.

Myös lähempänä tapahtuu enemmän ja suuremmilla joukoilla, kuin suuret mediat huomaavat. Espoo-Suursaari ja Helsinki-Tallinna -purjehdukset ovat kauden kohokohta sadoille perhepurjehtijoille etelärannikolla, Päijännepurjehdus vastaavasti sisävesiseiloreille. Ruotsin Gotland Runtissa on joka kesä vakaa suomalaisosanotto, Viron päätapahtuma Muhu-Väinä-regatassa siniristiliput ovat lisääntyneet joka vuosi (vaikka järjestäjien mukaan enemmänkin vielä mahtuisi).

Tässä kohtaa lienee syytä katsoa peiliin itsekin. Kun noista ja muista tapahtumista kirjoitan raportteja, luonnollisesti pääosaan nousevat vakavimpien kisaluokkien voittajat. Mutta ehkä niitä pitäisi esitellä myös – ja enemmänkin – tavallisen huvipurjehtijan näkökulmasta.

Miltä isossa joukossa seilaaminen tuntuu, onko se vaikeaa ja jos, niin miksi?

Millaisilla veneillä niihin uskaltaa lähteä, entä tarvitaanko jotain erityistä osaamista normaalien purjehdustaitojen lisäksi?

Ja uskaltaako sinne edes mennä ”sähläämään” kauheaa vauhtia porhaltavien puoliammattilaisten keskelle, eivätkö ne pahastu ja huutavatko ilkeästi?