Löydä uudet veneet, moottorit, varusteet, palvelut ja paljon muuta!

 

Ensimmäiset viikkoni venealalla

Blogi 3.2.2017

Aloitin tämän vuoden alussa Finnboatin toimitusjohtajana. Muutama viikko on mennyti nopeasti asioihin perehtyessä ja sidosryhmiä tavatessa. Vastaanotto on ollut tosi positiivinen ja onkin ollut mahtavaa kiertää kenttää ja tutustua alan toimijoihin. Siirtymävaiheessa minulla on erinomainen tilaisuus myös käydä asioita läpi edeltäjäni, nykyisen hallituksen puheenjohtajan, Jouko Hujun kanssa, mikä auttaa Joukon 21 vuoden aikana kertyneen kokemuksen ja hiljaisen tiedon siirrossa.

Ensikokemukset positiivisia

Ensimmäinen kuukausi on pitänyt sisällään paljon tutustumista sekä toimialaan että ihmisiin. On ollut hienoa päästä tutustumaan jäsenkuntaan ja olenkin ehtinyt tavata jo useampia venevalmistajia, kauppiaita ja telakanpitäjiä. Düsseldorfin venemessuilla pääsin tutustumaan kansainväliseen venealan verkostoon ja Helsingin näyttelyssä tapaan varmasti lisää alan toimijoita.

Kiertämistä ja tutustumista jatkan edelleen aktiivisesti ja olen kiinnostunut kuulemaan jäsenistön ja sidosryhmien toiveita ja odotuksia. Tähän mennessä kommentit ovat olleet valtavan positiivisia, mutta kyllä parannusehdotuksiakin varmasti tulee, kunhan ehditään tutustua paremmin.

Työ on ollut tosi mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Jouko sanoikin, että työ pitää sisällään kaikkea mahdollista konttorin siivouksesta presidentin esittelyyn. Juuri näitä tehtäviä ei vielä ole tullut vastaan, mutta laajalla skaalalla kaikenlaista on jo ollut. Ja hyvä niin, odotukset ovat korkealla ja intoa riittää.

Agendalla venevero, näyttelyt ja venealan kasvuohjelma

Veneveroasia on tietysti ollut vahvasti agendalla. Jouko on ottanut tästä vielä päävastuun, mutta luonnollisesti olen itsekin asiaan perehtynyt. Finnboat antoi verovalmistelijoille oman lausuntonsa ja nyt on kansalaisen aika vaikuttaa. Käythän sinäkin allekirjoittamassa adressin, jolla pyritään estämään vero! Addressin löydät osoitteesta: https://www.adressit.com/hallituksen_tulee_luopua_veneverosta

Ensimmäinen konkreettinen projektini on elokuun Uivan venenäyttelyn uudistaminen ja valmistelut, jotta tapahtuma on myyntikunnossa näytteilleasettajille helmikuun venemessuilla. Toinen isompi asia on Venealan kasvuohjelma, jota kehitetään yhteistyössä TEMin kanssa. Tavoitteena on, että saamme runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä ja lisäpanostusta kansainvälisiin tapahtumiin.

Vaikuttaminen ja yhteisen asian edistäminen kiinnostaa

Vuodenvaihde merkitsi työurallani kolmannen elämän alkua.   Tulin Finnboatiin toisesta Fin-alkuisesta organisaatiosta, viimeiset pari vuotta toimin Fintrassa liiketoimintajohtajana ja konsultoin pääasiassa valmistavan teollisuuden pk-yrityksiä kansainvälisessä myynnissä ja markkinoinnissa sekä liiketoiminnan kasvustrategioissa. Kansainvälisen liiketoiminnan konsultointia tein viisi vuotta Finprossa ja Fintrassa ja sain todella laajan kosketuspinnan suomalaiseen pk-kenttään.

Ensimmäinen elämäni koostui kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista suomalaisen suurteollisuuden leivissä. Suurimman osan työurastani olen toiminut paperialalla, Finnpapin, Serlan ja UPM:n riveissä kansainvälisen markkinoinnin ja myynnin tehtävissä. Paperihommissa vierähti toistakymmentä vuotta ja työ vei mukanaan Mäntästä Valkeakosken kautta Chicagoon, jossa vastasin Pohjois-Amerikan erikoispaperimyynnistä ja teknisestä asiakaspalvelusta.

Paperialalta siirryin Outokumpu-konserniin, jossa toimin monikansallisen tiimin vetäjänä pääosin Brysselistä käsin ennen siirtymistäni Fintraan. Ruostumaton teräs ja korroosio-ongelmat ovat siis tuttuja.

Kun näin ilmoituksen eräänä sunnuntaina aamukahvia juodessani, totesin heti, että tässä on seuraava tehtäväni. Veneala on todella kiinnostava, olen pitkään seurannut toimialaa ja antennit taisivat olla jo tähän suuntaan viritettynä.

Uudessa tehtävässä pääsen varmasti hyödyntämään kansainvälisen markkinoinnin ja myynnin kokemustani. Olen myös tottunut toimimaan TEMin, Team Finlandin ja muiden vastaavien intressiryhmien kanssa, jotka ovat myös Finnboatille tärkeitä sidosryhmiä. Tätä työtä tehdään suurella sinivalkoisella sydämellä.

Oma purjevene hankintalistalla

Olen aina viihtynyt vesillä, vaikka minua ei veneilijäksi vielä voi kutsuakaan. Omaa venettä ei ole ollut, mutta kavereiden kanssa olen käynyt purjehtimassa. Saaristolaivurin kurssin kävin viitisen vuotta sitten, ja muutama muukin aiheeseen liittyvä iltakurssi on tullut käytyä, mutta mm. työkiireiden vuoksi harrastus on jäänyt jäihin viime vuosien aikana. Tällä hetkellä taistelen sorron ja vuorovesien kanssa rannikkolaivurikurssilla, joten taas on pientä edistystä havaittavissa ainakin teoriapuolella.

Nyt kun päivittäin on venealan kanssa tekemisissä, veneily varmasti ottaa sijansa myös vapaa-ajasta. Oman purjeveneen hankinta on harkinnassa lähiaikoina ja nyt kun asia on tässä julkistettu, niin tällä kertaa voi olla vaikeampi jättää hankintaa pelkästään pohdinnan asteelle.

Kotimaan venekauden käynnistävä Vene 17 Båt -näyttely käynnistyy jo viikon päästä. Tavataanhan siellä!

@JarkkoPajusalo